Tunnelin päässä ?

                    

Muistan lapsuudestani meidän kahden viikon matkan lapissa ja Norjassa. Ajelimme isän kahden muun veljen perheen kanssa retkeillen mukanamme ainoastaan teltat. Kaikilla oli sattumoisin samanlaiset,  beiget Opel Kadetit. Yhdellä veljeksistä oli oikein sivuteltta. Meillä oli vaatimaton oranssi kupoliteltta. Olin silloin seitsemän vuotias. Serkuksia oli kuusi. Leikimme aina taukojen ja yöpymisten aikana kauniissa ympäristöissä. Muistan kirkkaat vuorilta virtaavat vedet. Muistan myös elävästi mäkäräiset! Olihan juuri juhannusaika.

Senkin muistan, että olimme sopuisia serkuksia, vaikka ikäeroja oli. Tuossa iässä muutama vuosikin merkitsee kehityksessä paljon, mutta se ei silloinkaan haitannut. Kenties nykyiset ammattimme kertovat jotain sosiaalisuudestamme: Lastentarhanopettaja, uskonnonopettaja, insinööri, kaksi rakennusmestaria ja yksi kotitalousteknikko.

Tunneleita matkalla oli paljon. Ne olivat pitkiä, jotka kulkivat läpi monen kilometrin pituisten vuorien ja joista tihkui vettä. Ne olivat myös täysin pimeitä.

Tuo kuvassa oleva `tunneli`ei ole oikeasti tunneli. Se on vain elokuvaa, kuten Nalle Puh rakkaalle ystävälleen Nasulle, rakkaudellisesti toteaa. Tuo on pelkkä alikulkusilta!

Olin illalla kävelyllä ja silmiini osui tällä kertaa merkityksellisesti tuo kohde, vaikka olen tuon suoran kohdalla päästellyt autolla kortin poisoton verrankin ylinopeutta. Kiva suora hieman painaa :)

Mutta kävellessä se jotenkin kolahti tänä iltana.

Olen niin ja olen niin ja olen niin mietteissäni. Ollut pitkään.

Vietän runsaasti aikaa itsekseni. Ajattelinkin tänään, että olisi mielenkiintoista tehdä tutkimusta siitä, kuinka ihmiset ovat yksin. Kuinka he viettävät päivänsä seuranaan ainoastaan ajatuksensa. Siinä saakin olla ihan professuurin arvonimi, että kestää.

Että kykenee selviytymään monologistaan.

Ettei suutu itselleen.

Ettei anna epätoivolle sijaa liikaa. Niin paljoa, että se valtaa totaalisesti ja syöksee synkkiä ajatuksia, joita voisi vaikka testata.

Olen sitä mieltä, että yksinollessa kipuilessaan  omien mietteittensä kanssa, ihminen tarvitsee enemmän kuin sellainen henkilö, jolla on edes mahdollisuus vastavuoroiseen kanssakäymiseen esimerkiksi työn puolesta.

Minä en ole mikään uhri, enkä pyhimys, enkä mikään autuaaksi ja etuoikeutetuksi itseäni julistava, vaan olen rehellisesti yksin. Joo, kyllä olen naimisissa, mutta se ei liity tähän mitenkään, että koen itseni yksinäiseksi.

Minun maailmani on yksin. Olen yksin tuolla jossain tunnelissa, joka on oikea.

Tuo valokin, joka tuossa kuvassa on, sehän on ihmisen tekemä. Ei se ole luonnonvalo.

Luonnonvalo ainakin täällä meillä, tottelee tiettyä kaavaa..mutta minun elämässäni joskus tuntuu siltä, ettei ole mitään sääntöjä. 

Pimeä ottaa mielivaltaisesti otettaan juurikin silloin kun sille sopii.

Se ei kysy minulta lupaa. Se suututtaa. Joskus voisi ottaa minutkin huomioon, koska minulla ne tunteet ovat.

Tahtoisin joskus päästä ahtaalta avaralle. 

Että joku joskus kuuntelisi

kuuntelisi sydäntäni

Tuntisi 

Jakaisi

Eläisi

Olisi

Tunnelissa kanssani

Sen jälkeenkin

ja 

erityisesti 

Siellä

Mutta myös

Valossa