Levykutosella

Levykutosella
Ajatuksia elämästä

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Viimeistä päivää




   



Oon viime päivinä mietiskellyt todella paljon  elämää. Elämän merkitystä, tunteita, jotka juoksevat vuoristorataa, muiden ihmisten kohtaloita ja tarinoita. Mutta tässä vaiheessa omaa elinkaartani olen alkanut kriittisesti miettiä myös omaa tarkoitustani. Olen hieman mietiskellyt sellaiseen suuntaan, että onkohan se vielä mahdollista
vai myöhäistä
tunnustaa olevansa Vuokko?
Kokeilla olla näin kuin olen
Myöntää itselleni, ettei Vuokosta tullutkaan sitä kotitalousopettajaa, eikä psykologia, joksi hän olisi toivonut.  Laskea nokkansa kohti uusia pettymyksiä, kun sanoivat eräästä opiskelupaikastakin, ettei eläkeläinen voi opiskella kuin kansalaisopistossa..


Viimeistä päivää
Mistä sen tietää, milloin on se päivä?
Toinen voi aavistaa sen. Kehossa tapahtuu kuolettavia asioita, joille eivät ihmiset eikä teknologia voi enää yhtään mitään. Niin voi käydä nuorelle ihmiselle.
Niin saattaa käydä myös minun ikäiselleni.
Mutta myös minua vanhemmallekin. Silloin siihen voi varautua. Huono ilmaisu, varautua. Aina viimeinen päivä on viimeinen. Se ei tunnu hyvältä.

Viimeinen päivä 
Se saattaa tulla yllätyksenä.
Yksi räpäys ja häntä ei enää ole.
Se on niille, jotka tänne jäävät, kaikkein raskain rasti.
Maanpäällistä helvettiä, jotka kenties tuossa rytäkässä ovat jääneet kitumaan. Taistelevat oikeuksistaan ihmispoloisina, elämä palasiksi menneenä. Terapiasta toiseen.

Viimeinen päivä
Voisin  ilmaista tässä kohtaa kohokohtana, että ihmiselle, joka on saanut Luojalta lahjana terveyttä, onnea, rakkautta ja uskon Jumalaansa, on viimeinen päivä kuin häät!  Hän on odottanut pääsevänsä kotiin. Kaiken kokeneena  mutta tyytyväisenä siihen, että on saanut elää.
Eräälle upealle kohta satavuotiaalle rouvalle sanoin, kun hän jutteli toivovansa kotiinpääsyä, että "Teillä taitaa olla tehtävää vielä jäljellä. Te kykenette rukoilemaan meidän puolesta" , jotka kipuilemme täällä matkallamme kohti tuota viimeistä päiväämme, jota emme kenties tiedä, mutta joskus välähtää huokaus, että ottaisipa Isä minut jo kotiin.

Tuli viimeinen päiväni koska tullee,
mutta sydämestäni pyydän, että minä saisin jättää jälkeni sinun sydämeesi.

Mitään en mukaani ole ottamassa.
Rukoukseni on, että jättäisin sinulle jotain sydämeesi.
Kuten mummoni on jättänyt minun sydämeeni jotain, joka on ollut siellä koko muistini ajan. Hän ehti kuolla ennenkuin olin edes kaksi vuotta, mutta joku ihmeen kaipuu ja rakkaus minulla on häneen, Rauha Emilia Luoma
Tulen sitten luoksesi kun on minun 
Viimeinen päiväni





                                                                          

torstai 7. kesäkuuta 2018

Syvillä






Syvillä 7.6.2018

Olen ollut syvällä
Pohjalla
Ei sitä ole nähnyt
Syvälle ei näe

Olen sen tuntenut
Kipuna sisällä
Tuskana
Epätoivona

Olen huutanut
Itkenyt
Loukannut
Ollut ahdistunut

Aamu ei ole tuntunut aamulta
vaan tuskalta
lohduttomalta

Tämäkin päivä olisi laahattava
Raahattava itseään
Ehkä esitettävä

Laitan meikkiä
Kenties hieman feikkiä
Ettei ne näe
että oon syvällä

Sitten sä sanot
Sä sanot muutaman sanan
Nyt mä tiedän, että sä tarkoitat

Kyllä mä feikit aistin,
turha mulle esittää
Edes yrittää

Mä tunnen jo äänenpainosta
onko siinä oikeeta tarkoitusta

Monet kerrat oot yrittänyt
Mutta mä oon ne hylännyt
Sä kuvittelet että pelkkä hymy tehoaa
mut mä tarviin enemmän kuin uskotkaan

Mä haluun oikeita sanoja
Tarkoittavia

Ne on ne, jotka mulle merkkaa
oon sellanen tyttö joka kaikki noteeraa

ihan sama mitä yrität
ainoastaan riittää että tarkoitat

Mä oon niin miettinyt
suakin loukannut
Osaan olla pirullinen
mutta oon vaan oma itseni

Senkin sä oot jaksanut
kuiteski vissii rakastanut

Sulla ei ois mitään ilman mua
Mä oon sulle enemmän kuin
enemmän

Joku mut ehkä ravistelee
herättelee
Mutta mun tunteet
niitä mäkään en pysty hätistelemään
ne päättää oman hetkensä

Eihän tämäkään oo täydellistä
tuskin tulee koskaan olemaan

Me ollaan käyty molemmat monet haastavat rastit
ei edes kuvitella että onni kestäis iltaan asti

Sen eteen pitäis tosissaan tehdä töitä

Kovasti aatellaan yrittävämme
toivottavasti myös onnistuvamme

Mutta kun mun sydäntä on käänetty toiseen kulmaan
saattaa elämä alkaa helpottamaan

En mä sulta vaadi
Joskus saatan tosin jotain pientä huomauttaa
siihen saat tottua

Opettelen kertomaan miltä musta tuntuu
Säkin saat sanoa että suututtaa

Kyllä me jatkossakin voidaan huutaa
mutta naapureille ei kuitenkaan oo kiva kuuluttaa,
että me vaan täällä opetellaan olemaan
elämään

Mutta kun mä oon saanut jotain uutta sisälleni
sellaista, minkä koen olevan oikein
Joka antaa mulle iloa
Lohtua ja toivoa

Ihan erilaisen tatsin tähän päivään
en kyllä olisi uskonut tämän häämöttävän

Että mä vieläkin
En tiedä monennenko kerran????

Mut jälleen nostetaan ylös
Ei räväkästi
Vaan varovasti
Ettei mun selkään satu
eikä polveen pistä
Etten mä horjahda
eikä mun verenpaineet vie mua huippaamaan

Mutta joo: mä oon todennäköisesti käynyt jonkun rosessin
Jossa jälleen kerran oon saanut pitää suursiivoja sisälläni
on vaan yksinkertaisesti hyväksyttävä itsensä
Eikä yritettävä muuttaa toisia

Jos se olis niin helppoa
Että sä muuttuisit
Niin mä olisin ekotaiteillut susta jo aikoja sitten
sellasenkin unelman

Mutta eihän siihen voisi edes koskea!

On nähtävästi hyvä, että Luoja on meidät luonut,
ettei mun omat mokailut
oo pääosassa
vaan mulla on sivuosa
olla siinä kyljessä

opetella olemaan tää mikä mää oon
vaikka joskus oonkin syvillä
Saattaa se hymykin olla herkillä

Mä oon saanut uutta onnea sisälleni
Tiedän, että se on sitä mitä oon odotellut

Mutta kaikella on aikansa
syvillä paikkansa

onnella kruununsa

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Levolle


Levolle
Lasken Luojani

Armias ole suojani

Vuoteiltain
Jos
En
Nousisi 

Taivaaseen
Ota 
Tykösi