Epäkurantti

Tällä kertaa muistelen ensimmäisiä työvuosiani ammattiin valmistumiseni jälkeen.

Tai paremminkin ensimmäistä kesätyöpaikkaani Valiolla, josta sittemmin tuli vakinainen työsuhde.

Pääsin rasvaosastolle valvomoon töihin. Siellä seurattiin maidon prosessia voiksi. Oli to del la mielenkiitoista hypätä aivan uuteen maailmaan koulunpenkiltä suoraan. 

Työkaverit olivat mahtavia. He jaksoivat selittää, opettaa ja neuvoa nuorta naisenalkua.

Toista kotimaista kieltä puhuva maitokuski tuli kerran työnsä merkeissä tankkiautonsa kanssa Valiolle. Muistaakseni juttu meni niin, että hän yritti nähtävästi saada tyhjättyä tankkiautonsa lastia, mutta oli puhunut jotain sellaista että, " sekatavara, ROTTA PUTKESSA!" :)

Tuo on yksi mieleenpainuvista jutuista. Toki niitä on paljon jäänyt hymyillen muisteltavia asioita. Rakastin olla töissä Valiolla. Siellä oli niin hyvä ilmapiiri.

Tuon hienon sanan, jonka laitoin sinua provosoidakseni  otsikoksi, voi ihan tavallisellakin adjektiivilla ilmaista.

Pilalla.

Toisinsanoen käyttökelvoton, rikki, säpäleinä tai hajalla.

Minulla on valitettasti sellainen luonne, että mielelläni korjailen vanhoja tavaroita, esineitä, kodinkoneita, vaatteita - mitä milloinkin.

Yksi nousee tuosta ylitse muiden.. nuo kodinkoneet... huh huh... tiedän, ettei teknikko aina hallitse ihan kaikkea, mutta jos yrittämisestä puhutaan, sitä minulta ei puutu. Yritän eres :)

On aika monta juttua sattunut noiden kodinkoneiden kanssa.. muutamankin kahvinkeittimen olen puhdistanut käyttökelvottomaksi...leivänpaahtimia...en edes muista kaikkia..

Viimeisin projektini koskee vanhahkoa liettä, joka oli edellisessä elämässään ollut heikolla hapella puhtauden suhteen..Minä päätin hieman puhdistella.. irrotin kannen.. laitoin parin päivän päästä ruuvit takaisin..

Kytkin voimavirtajohdon.
Mitä tapahtui?

Paloi sulake.. nyt se liesi on käyttökelvoton siihen saakka, kunnes omalta häpeältäni uskallan soittaa sähkömiehelle, joka sen meille asensikin ja kertoa, mitä olen taas mennyt tekemään.

Ei!! En ole nälkää nähnyt, vaan tuo kyseinen liesi on mun mehunkeittoliesi...

Ihminenkin saattaa olla epäkurantti. Pilalla. Rikki. Hajalla. Kahtia. Palasina.

On asioita, jotka ovat uineet liiveihisi. 

On asioita, jotka olet itse ajattelemattomuuttasi saanut aikaan ja jotka ovat rikkoneet sinua.

On asioita, joita toiset ovat sinulle aiheuttaneet. Rehellisesti ilman sinussa olevaa syytä.

On asioita, joita olet joutunut tekemään sen vuoksi, että näet hieman pidemmälle kuin oman nenäsi ja olet tahtonut ottaa syyt niskoillesi. Olet ottanut sen riskin, että sinuun sattuu, kun sinua rikotaan.

Voi, mitähän vielä tulisi mieleeni? 

Syitä siihen, että olen rikki?

Syitä siihen, että olet pilalla?

No, itsestäni ainakin koen, että olen pilallinen ihan pelkästään sen vuoksi, että sairastan Parkinsonin tautia ja etten ole työelämässä mukana.

Koen sen pilallisuuteni esimerkiksi kävelylenkillä. Vihreä valo alkaa palaa suojatietä ylittäville. Minua pelottaa. Mitäs jos yhtä-äkkiä liikkeeni pysähtyy?

Mitäs jos kaadun keskelle tietä?

Entäs jos auto ajaa päälleni, koska ei käsitä, etten yksinkertaisesti pääse ylittämään tietä?

Muutamiakin kertoja olen kävellyt ylimääräisiä matkoja vain sen vuoksi, että löytäisin rauhallisen paikan ylittää tie turvallisesti.

Ihmisjoukossa kävely myös tyssää kuin seinään. Pelkään, kun ihmiset tönivät, vaikka en läheisyyttä sinänsä pelkää, mutta sitä liikehdintää. Koska en voi tietää, mihin suuntaan kukakin menee, se tuottaa minulle pelon. En kykene suunnittelemaan suuntaani.

Voi, onpa tämä hankalaa selittää, miltä tuntuu.

Kun kerran aloin kertoa pilallisuudestani, niin mikäpä siinä. Aiheessa pysytään siihen saakka, kunnes hairahdetaan. Se ei ole minulle uutta. Olenhan epäkurantti.

Mutta on myös sellainen pikku tekijä potenssiin jotain ja paljon, että puhun liikaa seurassa, jossa on useampi kuin minä ja joku toinen henkilö.

Kärsin valtavasti siitä. Tiedostan sen. En tiedä mistä se johtuu.. Olen mietiskellyt (yllätys yllätys), että kenties syy on joko 

a) sairaudessa

b) lääkkeiden sivuvaikutuksessa

c) avoimen ja sosiaalisen luonteeni vastakkainasetellusta elämästäni, jossa tekisi mieli kiljaista, kun on niin hiljaista.

-Tähän en enempää kommentoi, koska olen jo niin sata kertaa siitä avautunut.

Ja sitten koko menneisyyteni.. En ole todellakaan onnistunut tai elämäni ei ole mennyt niin kuin olisin toivonut, vaikka kaikkeni olenkin vilpittömästi yrittänyt.

Olin ensiapukurssilla tässä hiljattain. Siellä kerrottiin tapaus, jossa henkilö oli saanut sähköiskun. Vasta vuosien päästä paljastui, että hän oli sisältä täysin hajalla... syynä oli voimakas sähköisku...

Kuinka usein näet vain sen, minkä näet. 

Näet, vaikka et näekään.

Et näe, että olen rikki.

Minullakin on sirpaleita, jotka sattuvat.

Sisälläni saattaa olla pommi räjähtänyt, mutta et näe sitä, koska olen oppinut selviämään itsekseni. Ei tartte auttaa, kuten joku oli sanonut.

Olen opetellut peittämään kipuni, koska pelkään, että kestä kuulla. Että lähdet ja käännät selkäsi.

Olen opetellut keksimään yksin ratkaisuja, koska en halua, että sinuun sattuu. Että sinuun sattuu, ei kenties niin paljon kuin minuun, mutta saattaa olla, ettei sinun maailmasi kestä sitä, koska et ole harjoitellut, kuten minä olen.

Jälleen kerran totean, ettei nuo minun harjoitteeni tee minusta kukkulan kuningatarta. Minä olen vain minä. En sen enempää.

Joku kuitenkin näkee sirpaleissakin kimalluksen. Sirpaleen särmät loistavat auringonsäteiden osuessa niihin.
Itse asiassa sirpaleissa on enemmän loistetta kuin ehjässä astiassa!

Mielummin olenkin juuri minä, sirpaleista kerran kokoon kasattu.

Olen jollekin tärkeä...