Mitä kuuluu?

Hei! Ihana nähdä sua pitkästä aikaa. Mitä sulle kuuluu?

Tähän vastataan perinteisellä tyylillä. 

Normaalit ihmiset tekevät niin.

Minä kysyisin :” onko sulla aikaa?” , niin kerron mitä minulle kuuluu.

Tuota kysymystä harvemmin kukaan enää minulle esittää. Pääsääntöisesti kysymykset ovat jotain sellaista, missä minun roolini on antaa tai tehdä jotain muille.

Toinen tavallinen kysymätön kysymys on olettamus siitä, ettei minulta edes tarvitse kysellä, koska  olen totuttanut ihmiset siihen, että manuille on tarjolla illalliset.

Silloin tällöin sitä tulee miettineeksi omaa arvoaan. Joskus tuntuu järjettömältä kaikki. Itseasiassa ei aina edes tarvitse kysyä ystävältä ”mitä kuuluu?”

Olisi huikeeta kokea yllätys, joka olisi sellainen, että sen tunnistaisi sydämestä lähteneeksi ja tarkoittavaksi.

Joskus mietin syyn olevan itsessäni: en osaa vaatia enkä pyydellä. Teen mielummin toisille hyviä tekoja.


Minulle kuuluu hiljaista. Olen yksinäinen. Minulle tuottaa hankaluuksia olla liikkumiseni vuoksi ihmispaljoudessa.
Minä olen tullut araksi, vaikka yritän tapella sitä vastaa .  Menen epämukavuusalueille.

Jos tunnet minua, saatat ajatella, että suurentelen elämääni. Dramatisoin.

Vaihdan mielelläni viikoksi paikkaa kanssasi . Menen puolestasi töihin ja juttelen ihmisten kanssa.
Sinä voit tulla tänne makaamaan viikoksi ja kuuntelemaan tikitystä🤣

Kysyn sitten sinulta kuulumisesi ❤️👍

Tänään

Me olemme jälleen yhdessä.
Hiljaisuus ja ajatukset.
Tänäänkin saamme tehdä mitä huvittaa.
Mutta vielä - ainakin jonkin aikaa - me vain olemme. Emme tee yhtään mitään.


Me olemme edelleen yhdessä. Minun hiljaisuuteni ja ajatukseni. Ympärillä kuuluu ääniä, mutta ne eivät tunkeudu yksityiseen tilaani.

Muualla tapahtuu toisissa tiloissa. Vanhus saateltiin turvallisempaan paikkaan, jossa hänen ei tarvitse niin kovin huolehtia aivan kaikesta yksin.
Mutta hänen maailmaansa joku pääsee sisälle ainoastaan hänen omalla luvallaan.
Kenties hän valitsee sen tutun tilan, omat ajatuksensa ja hiljaisuuden.

Vuosia itseään kasvattanut ja juurillaan kilpaa sään ja muiden puiden kanssa ravinnostaan taistellut kaunis mänty kaadettiin.
Ne menivät häpeilemättä!
Lupaa kysymättä
Lähestyivät aivan iholle.
Ottivat moottorisahan.
Katkoivat terävällä ja äkäisellä äänellä poikki kaiken.
Kaiken mikä oli kasvanut ja selvinnyt.

Hiljaisuudessani ja ajatuksissani mietin niiden klapien lämmön olevan lohdullista ja jäätä sulattavaa juuri siinä tulessa, jonka joku toisessa tilassa sytyttää.
Niin se vaan on.


Tänään olemme olleet suhteellisen rauhallisia ja  noudattaneet tuttua ja turvalliseksi testattua toimintamallia, nimittäin olemme olleet -  voisi sanoa - ajattelematta ei yhtään mitään.

Olemme tästä kovin tyytyväisiä. Minä ja hiljaisuuteni. Olemme hyvilläni, koska liika mietiskely aiheuttaa joskus syvää ahdistusta. Se tekee meidät levottomaksi. Emme kykene olemaan aloillamme emmekä rauhoittumaan. Silloin on vaikea olla kotona, koska seinät tuntuvat kaatuvan päälle.
Nytkin tuo kellon tikitys ärsyttää, mutta yritän häivyttää sen äänen pois mielestäni.

Huokaan.

Olin eilen saattelemassa viimeiselle matkalle henkilöä, jonka maisen matkan päättyminen kosketti minua kaikkein eniten. Koin syvää ajan katoavaisuuden ja ihmisen pienuuden kosketusta omassa sisimmässäni ja hiljaisuudessani. Se ei ole pelottavaa, vaan kaunista. Kauniiksi tunteen tekee se, että hän lähti ikuisuuteen rauha sydämessään. Rakkaidensa saattelemana. Tilit niin sanotusti  selviksi tehtynä. Asiat puhuttuina ja  valmistautuneena viimeiseen henkäykseen.

Ei!! Ei koskaan lähtö ajasta ikuisuuteen ole meille, jotka jäämme ikävöimään, ei se ole helppo eikä kivuton hetki. Mutta hänelle, jonka aika on, se on rauhan hetki.

Olen hiljaisuudessani jutellut ääneti, että millainen ollee minun viimeinen tilaisuuteni? Tietääkö kukaan, kuka minä olin?
Tunsiko joku, kuinka minä tunsin?
Itkikö joku niin kuin minä itkin?
Iloitsiko joku niin aidosti kuin minä?
Tiesikö joku kuinka syvästi tunsin kaiken ihmisyyden, rakkauden, surun, ilon, pettymyksen, kivun, sairauden ja toivon?
Näkikö kukaan minun herkkää syvintäni?
Sitä joka totesi että, mitä lähempänä olet sisintäsi, sitä lähemmäksi uskallan.