Kuuletko?

Kuuletko ? Mitä pitäisi kuulla? Kuulen kaiken, mitä puhutaan. Totta sekin, mutta on paljon muitakin ääniä, kuin puhutut sanat. "Olkaa hiljaa ja huutakaa", tapaa isäni joskus sanoa.
Minä kuulen paljon kaikenlaista. Kuulen sadepisaroiden ropinan ulkona. Kuulen tuulen huminan.

Olen kuullut paljon kaikenlaisia arvosteluita, ihmettelyä, itkua, naurua ja rohkaisuja.
Juoruja en mielelläni kuuntelisi. Minusta on aina parempi ottaa kaikki kissat pöydälle ja kohdata asiat kasvotusten.

Musiikkia olen kuullut ja kuunnellut todella paljon. Rakastan musiikkia. Mitä elämä olisi ilman nuotteja? Aika tylsää, sanon minä.

Parasta ehkä kaikesta on kuulla oman sydämensä ääni. Sen kuulee, kun kuuntelee. Se ei ole sidoksissa aikaan, paikkaan eikä siihen, pystytkö kuulemaan korvillasi.
Siihen tarvitaan sydäntä.

Olen askarrellut muutamia Usko Toivo Rakkaus valoja. Niitä voi laittaa ikkunoihin esimerkiksi joulua odotellessaan. Ne tuovat mukavaa tunnelmaa.

Olen terveyteni puolesta ollut niinsanotusti "heikolla hapella" jo jonkin aikaa. Meillä on jalkojen kanssa varmaan hieman samanlainen tilanne, kuin tässä yhteiskunnassa, että porukka ei oikein puhalla yhteen hiileen. Toinen sählää toiseen suuntaan, toinen toiseen ja se kolmas ei sitten yhtään mihinkään. Minun jalkani ovat viimeaikoina olleet tuo viimeinen: ei mihinkään suuntaan. Mieheni on saanut muutamia kertoja antaa työntövauhdit, että pystyn jatkamaan tallustamistani. Näillä pelimerkeillä tässä kohtaa olen valinnut kotiinjäämisen. Ei tunnu mieltäylentävältä saada katseita osakseen. Eriasia olisi, jos tietäisin heidän katselevan minua siksi, että olen kaunis.

On ollut ihan mukava puuhastella noiden askartelujen parissa. Olen antanut itselleni vihdoinkin anteeksi sen, että olen todella hidas. Se ei haittaa, kun olen voinut tehdä puuhastelua istuen. Aika on kulunut kuin siivillä. Olen luonteeltani intohimoinen. Minulla on palava halu saada asiat valmiiksi.
Tänäänkin heräsin jo seitsemältä ja lopetin ilta seitsemältä. Ihan hyvä, että mies sai nukkua. En pitänyt meteliä. Enkä kuunnellut edes radiota.

Parasta kaikessa kuitenkin on ollut se, näkyvän valmiin askartelun lisäksi, että olen kuunnellut.
Olen antanut ajatusten tulla ja mennä.
Olen tutkinut sydäntäni.
Olen tutkinut, mitä se minulle puhuu.

Usko: uskon, että kaikella on tarkoitus. Uskon, että minä en ole syntynyt vahingossa. Uskon, että minua kuuntelee ja rakastaa Jumala, Kaikkivaltias taivaan ja maan Luoja. Uskon, että olen saanut syntini anteeksi. Uskon, että kaikki selviää kuitenkin. Mikään ei koskaan ole jäänyt kesken.

Toivo: niinkauan kuin on elämää, on toivoa. Toivo on minulle sitä, että on mitä odottaa. Huomenna asiat näyttävät jokatapauksessa jo helpommilta. Toivo on mielestäni myönteistä asennetta elämään. Uskoa siihen, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus ja toivo parempaan. Aina se ei ole materiassa mitattavissa, vaan minä olen toiveikas, vaikka olenkinn sairas eikä miehelläni ole tällähetkellä töitä. Toivo on minulle elämänasenne. Silloin kun toivoni alkaa huveta, tulee joku rakas läheiseni apuun. Saan kuulla lohduttavia ja rohkaisevia sanoja ja jälleen jatkan matkaa. 

Rakkaus: rakkaus on minulle sitä, että kelpaan tällaasnansa. Juuri näin heikkona ja vajaana kuin olen.
Rakkaus on äidinrakkautta. Vaikka lapseni tekisi mitä ja olisi kuinka sitä ja tätä ja ei olisi niin eikä näin, minä rakastan. Rakkaus on minulle alitajuisia öisiä valvomisia, tunteita ja onneen pakahtumisia. Joskus se on myös ollut itkuisin silmin murheeseen nukahtamisia. Rakkaus on minulle lapseni tuoksu, hymy, katse ja halaus. Se on myös sitä, että puhelin lähettää viestin:"onko ruokaa?", tai että toisessa viestissä lukee: "rakastan sua".

Kuinka usein kuuntelet sydäntäsi?
Milloin olet viimeksi totellut sitä ääntä, joka ajatuksissasi on ?
Kokeilepa joskus. 
Minä olen oppinut kuuntelemaan. Se on jotain aivan uskomattoman hienoa ja upeaa. Mieleen saattaa tulla ihminen, asia ja tilanne. Olen oppinut, että silloin on viisasta toimia. Usein on tuntunut hullulta järjellä ajateltuna, mutta kun olen totellut, olen ollut juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

Me ei eletä yksin. Tarvitsemme toisiamme.
Mistä sinä tiedät, kuinka paljon sana lähimmäisellesi merkitsee?
Se voi olla hänen maailmansa myönteisesti kääntävä ylösalaisin.

Tahdotko kuulla?

Tähän loppuun laitan mun ajatelman, jonka olen joskus todella raskaassa elämäntilanteessa kirjoittanut.


LILJAT 10.2.2005

Liljat ovat kauniita
Kuin hohtava talven puhdas hanki
Pakkasyön kirkkaat tähdet tummaaa taivasta vasten

Linnun viserrys pitkän talven jälkeen
Puusaunan vieno tuoksu kesätuulessa suven lauantaina
Lapsen nauru äidin sylistä

Ruoan tuoksu nälkäisen nenään
Puhtaat lakanat 
Pesty minä

Sielu vailla surua
Sydän ilman murhetta
Mieli vapaana lentoon

Itketyt kyyneleet kuivina juovina poskillani
Sana joka lohdutti

Liljoja maljakossa
Pellavaisella liinalla
Tuvassa johon ikkunasta leikkii aurinko

Suoraan kohti
Keskelle tupaa
Siihen juuri
Maljakkoon

Liljoihin

Löytyi lisää aiheeseen sopivaa materiaalia arkistosta... :)

Elämä 23.1.2004

Elämä
Sinä mysteerinen sana!
Pidät sisälläsi kaiken, mitä kaipaan
Maistut siltä, mitä toivoisin
Maistut siltä, mitä en tahtonut
Olet sitä, mitä en odottanut
Olet sitä, mitä en tiennyt
Kuulostat toiselta, mitä olet


Tässäkö se on ?
Tätäkö?
Näinkö?


Elämä


Hymyilen itselleni
Sisälläni soi
Luojalle kiitos elämästä
Kiitos siitä, että saan etsiä - ja löytää

Tiedän, että kaikki on mahdollista
kaikki
Jos annan elämän sisältäni tulla ja vallata
Kun annan iloni pulputa
Kun uskallan rohkeasti ottaa haparoivat, horjuvat askeleet
kohti valoa, 
kohti


Elämää


Ei kaikki ole vielä ohitse
Paljon on värikkäitä, naurun ja kikatuksen päiviä
Yhdessä jaettavaksi
Sanotaan, että jaettu ilo on kaksinkertainen


Tule !


Saanko tarttua käteesi?
Lähdetään yhdessä
Niin on paljon turvallisempaa



Elämä

Miehet

Mikä tekee miehestä miehen?
Meidän perheessä se tarkoittaa, jos ihan perusasioista lähdetään, että on omat pesuaineet.
Tuo kuva on epätarkka, joten siitä ei erotu hyvin tekstit, ei ainakaan näillä minun silmälaseillani..

Värit kertovat paljon. Mustaa ja sinistä sekä äkäisen keltaista näyttää noissa miehille osoitetuissa pesuainepakkauksissa olevan.

Varmaan syynä on se, että moni mies on värisokea ja lukutaidoton .. ainakin kauppareissulla ja silloin, jos täytyisi omin neuvoin löytää jotain kaapista.
Eihän kaapeista normaalisti tarvitse mitään ottaa. Joku muu ottaa asiat ja tavarat ja aineet esille.

Erään kerran kävi niin, että yläkerran wc:sta oli vessapaperi ollut todella pitkään loppunut.. kuukausia , jos oikein muistan.

Heitin villin kysymyksen sille henkilölle, jonka huone on yläkerrassa. Kysyin tietääkö hän, missä meillä pidetään vessapapereita? Ei tiennyt ! Joku oli tehnyt sen hänen puolestaan.
Sama on joskus ruoanlaitossa. Miehet eivät löydä ensiksi välineitä ja toiseksi kaikki aineet ovat heidän mielestään joko hukassa tai loppuneet.
Meillä sen voi päätellä siitä, että paprikajauhetta ja currysekoitusta on tosi monta pakkausta. Jauhettua mustapippuria voisin alkaa jaella. Se menee omaan piikkiin. Hätäisenä olen heittänyt kärryyni musta- sanalla alkavan pussin sen kummemmin tarkistamatta. Olisi pitänyt olla kokonaisia.

Miehestä tekee miehen se, että mies tekee mitä tahtoo.
Jos ei huvita, voi keksiä jotain viihtyisämpää tekemistä.

Miehet ovat taitavia tekemään "tarpeellisempia töitä". Niitä ovat kaikki sellaiset minun mielestäni joskus turhat touhut.

Miehestä ei tee miestä se, miltä mies tuoksuu. Vaikka olisi kuinka Bossin tuoksua niin ei auta, jos on vellihousu.

Joskus tulee itsestäni mieleen, että kuinkahan paljon minussa on miehisiä piirteitä... En millään muotoa koe olevani prinsessatyyppiä.

Elämässä on tullut joskus todettua, että minusta löytyy enemmän "munaa" kuin monesta mieheksi kutsutusta henkilöstä.

Kuulin joskus, että miehet riisuvat naisia katseellaan. Minäkin olen joskus tehnyt niin katsellessani miehiä * tunnustus *
Aina kakku ei todellakaan ole yhtä kaunis ilman verhousta kuin mitä päällepäin saattaisi luulla.

Joskus tulee `silmäiltyä` hyvissä fiiliksissä, mutta sitten iskee kuin lega päähän: "haloo, ne on vain hyvinistuvat farkut, joissa on just sopivat leikkaukset" :)

Inhottavaa huijausta!
Naisilla on lupa laittaa toppinkeja rintoihin, mutta miesten tulisi olla naturelliellejä.

Onko ulkonäköönsä keskittyvä mies epävarma itsestään?
Miksi miehelle on tärkeää olla lihaksikas?

Miehen tekee  mielestäni sellainen tuki ja turva, johon nainen voi nojata. Jonka luona saa olla pieni sisäisesti.
Miehen tekee vastuunottaminen muistakin kuin vain itsestään. No, siitä on hyvä kuitenkin lähteä, että ottaa vastuun itsestään ja sen jälkeen läheisistään, jotka asuvat samassa osoitteessa.
Miehen tekee se, että lapsi voi sanoa: "mutta mun iskä...". Isä on ollut lapselle esimerkki, josta hän ottaa hyvässä oppia.

Mielestäni sellainen mies on oikea miesten mies, joka ei turhia vaatteilla koreile siinä mielessä, että hän on sinut itsensä kanssa olipa yllä frakki tai työtakki, kirpparicolleget tai muotifarkut.
Mies on se, joka on parhaimmillaan omassa ilmaisessa asussaan :D .

Miehestä tekee miehen se, että naiset niitä hinkuu ja sitten ne niistä vinkuu ;)

Sekaisin

Tämän kaapin kimppuun en ole halunnut hyökätä. Se on niin sekaisin, ettei huvita muutakuin suorastaan työntää astia kädestä ja kammeta ovea kiinni. Ellei mene kevyesti, niin sitten vähän kovemmalla kädellä.

Tuolla on kaikkea sellaista, mitä on saatu lahjaksi satoja vuosia sitten, "Sulo Wilenin" kanssa huutokaupparetkeltä innoissamme himoittua, Makuunista ilmaisia tyhjiä :( karkkilaatikoita, lahjoista säästettyjä lahjapapereita, jos vaikka hätävarana jotakin keksii niihin kierrätysmielessä paketoida ja onhan tuolla näköjään myös kirpputorilöytöjä.

En tiedä, onko muilla, mutta minulla on rikkinäisiä astioita, joita jopa käytän ja - säästän. Koulussa aikoinaan opetettiin, ettei rikkonaisia astioita, eikä sellaisia, joista on lasipinta rikki, saisi käyttää.
Tässä kohtaa olen huono oppilas, vaikka päästötodistus olikin.. *tyytyväinen hymy*.

Paljon on sellaista, jota en oikeastaan koskaan käytä. Ne ovat sellaisia, jotka eivät sovi mun käteeni, tai sitten värisilmää häikäisee. Joskus syynä on se, etten yksinkertaisesti valmista mitään kyseiseen astiaan sopivaa.

Kalleimmat astiat olen saanut lahjaksi. Olen aina ollut niin pienituloinen, etten ole nähnyt tarpeellisimmaksi elämästä selviämisprojektissa ostaa kaikkein kauneimpia astioita. Onneksi rakkaat ystäväni ovat pitäneet siitä puolesta huolen.

Tuolla takana on, se ei valitettavasti näy, mun ihan itseni Halpa-Hallista vuonna 1990 ostama 10 litran Hackmannin teräskattila. Ostin sen ammattiinvalmistumisrahoillani.

Vaikka se on tuolla alhaalla takana, se on minun number one. Rakastan isoja astioita. Ei käy sitten enää niin, kuin kerran uuniruokaa tehdessäni liian pienessä astiassa, että pyhitin seuraavan päivän uuninpesuun!

Arvaatko, mitä minulla on mielessäni tätä kaappia sinulle esitellessäni?

Minulla tulee mieleen meidän elämä. Tässä kohtaa en kykene samaistumaan kuin itseeni, koska olen itseni paras kaveri, ainakin pitäisi olla.

Minulla on elämässä juttuja, joihin olen tottunut. Osa on huonoja asioita, joista saatan saada haavan, kuten rikkinäisestä astiasta.

Onneksi on myös hyviä asioita. Hyvät asiat ovat kivoja, osaan toimia niiden kanssa ja ne tuottavat mielihyvää, kuten hyvänmakuinen ruoka kauniissa astiassa.

Minulla on säilössä varastoja, joista voin tarpeen tullen ottaa yhden asian käyttöön. Kaikki elämäni palikat eivät ole jatkuvassa käytössä. Niitä säilytän noissa sopivan isoissa tyhjissä karkkilaatikoissa :)

Mutta mitä teen tälle sekasotkulle?

Tuntuu, että tuolla ei ole kuin krääsää.. Kaikki saisi heittää menemään. On niin kova työ ottaa kaikki ensin hyllyiltä pois ja miettiä uusi järjestys. Noista hyllyistä keskimmäinen on muuten tuettu alapuolelta, koska se ei olisi kestänyt tuota taakkaa, mikä sillä nyt on.

Minäkin voisin sen sijaan, että tuskailen kaiken kanssa ja mietin huonoja asioita elämästäni, voisin yksinkertaisesti tyhjätä ja tehdä inventaariota mieleni kanssa.

Mitä hyviä asioita elämässäni on?
Mitkä tuottavat huolta?
Mihin asioihin kykenen itse vaikuttamaan?
Voisinko heittää jonkun haavaa tuottavan jutun pois?
Mihin en pysty vaikuttamaan?
Mitä onnistumisia minulla on ollut?

Kun mä tässä saan aikaiseksi tuonkin kaapin raivattua, niin kyllä kelpaa availla noitakin ovia, vaikka olis ruustinna kaffetpöyräs ja tuijottaisi suoraan tuohon ylläolevaan kohteeseen.
Pikkasen viitseliäisyyttä se vaatii, mutta mielestäni on sen arvoista.

Mietipä omalle kohdallesi,
Se on sitten ihan oikea voittajafiilis, kun olet saanut asioita itsesi kanssa järjestykseen.
Uskallanpa väittää, että ihan kaikesta ja juurikin kaikesta huolimatta sinunkin kaapistasi löytyy paljon enemmän hyviä ja käyttökelpoisia astioita kuin turhakkeita. Tämä on nyt sitä kuvakieltä, eli elämässäsi on paljon hyvää ja sinullakin on säilytysastioita, joissa on sitä pahan päivän varaa.

Kun oikein ponnistelet ja rehellisesti annat valittamiselle lähtöpassit, niin löydät paljon enemmän kiitosta kuin kurjuutta. Onhan sinulla niitä jemma-nimisiä piilojakin ;)

Hauras

Huh huh, nyt se on sitten perustettu. Oma paikka, missä voi kertoa mietteistään.
Hieman pelottaa. Kuinka osaisi olla fiksu ja filmaattinen ja kertoa asioita niin, ettei kukaan loukkaantuisi?

Laitoin ulkovaloja. On niin pimeää. Yksi valosarja on saapumassa matkansa päähän. Olin asetellut mieluisasti valot ulos ja kytkin pistokkeen jatkojohdon päähän, mutta mitään ei tapahtunut.

Onneksi minulla oli otsalamppu. Pimeässä olisi ollut todella haastavaa löytää syy siihen, miksei valot pala. Syy oli todella yksinkertainen: toinen johdoista oli mennyt juuresta poikki.

Näytti siltä, että se on kulunut ja olihan se jo ruosteisenkin näköinen.
Tökkäsin irronneen pään kiinni juureen ja heti punaiset valot kiviaidan päällä alkoivat iloisesti loistaa.

Olen tottunut käyttämään aika usein teippiä korjaamiseen - tai ohutta askarteluun tarkoitettua rautalankaa-.  Tällä kertaa osui ensimmäisenä teippi käteeni.

Lompsin hankisissani, vaikkei lumesta ole tietoakaan, virtajohdon luokse ja otsalampulla yritin virittää varovasti johtoa paikoilleen teipin avulla.

Ei onnistunut.

Asettelin varovasti johdon maahan sellaiseen asentoon, jossa jouluvaloni  loistaa. Mutta siihen ei saa missään tapauksessa koskea eikä liikuttaa. Kerroin sen miehellenikin.

Kuinka usein meidän elämämme on yhden liitoksen varassa? Jos jotain pientäkin muutosta tapahtuu, niin me sammumme.

Elämä on hauras. Ihminen on rakennettu niin monesta kerroksesta. Saattaa olla niin, että on eletty ja loistettu, mutta ei ole tultu ajatelleeksi, että olen  kokonaisuus.

Tai sitten on matkan varrella tullut asioita, jotka ovat haurastuttaneet meitä. Emme ole välittäneet, vaikka meitä on kohdeltu tai olemme itse kohdelleet itseämme huonosti.

Kun tulee tarpeeksi huonoja asioita ja sellaista, mikä kuluttaa meidät rikki, me hajoamme.

Onneksi on ihmisiä, jotka välittävät ja rakastavat meitä silloinkin, kun olemme epäkunnossa. Uskovat meihin ja rohkaisevat, että kyllä kaikesta selvitään. Sinä olet korvaamaton.

Olen kiintynyt sinuun.

Tahdon nähdä valosi, en anna kanssasi periksi. Menemme yhdessä. Sinulla on käyttöä ja sinua tarvitaan.

Itselläni yksi monista rohkaisuista, joita olen saanut, tapahtui eilen tätini luona. Siinä muutaman kyyneleen purskautin tulemaan, juotiin teetä, juteltiin ja sitten pelasimme aika syvällistä peliä, jossa piti kertoa kuvien avulla mitä kokee ja tuntee.
Tätini rohkaisi perustamaan blogin.

Illalla - yöllä - päätin ottaa homman hoitooni ja näin se sitten on totta.
Totta on myös se, että en tiedä itsekään, mitä vierailullani tapahtui, mutta aivankuin jotain olisi auennut pääni sisällä.
On jotenkin helpompi ajatella.. kuin olisi päälaki auki :)

Mutta siis, rakkaus lähimmäistä kohtaan on arvokasta.
Sinusta saattaa tuntua yhdentekevältä kertoa hyvä asia ystävästäsi hänen itsensä kuullen.
Mistä tiedät, kuinka arvokasta se on hänelle?

Hauraskin voi toimia.

Startti

Heissan alla huppanovat sun muut sumppikorvat!

Nyt lähtee eetteriin sellaista kamaa, jota loihtii viidenkympin villitystä lähentelevä, kohta 20 vuotta hellan ja jääkaapin väliä kiertänyt äiteeihminen, jolla vellit ei mee sekasin, mutta joskus puurot kylläkin.

Pääset ruokakassissani kurkkimaan arkeeni ilman kiikareita. Jos näkösi on huono, tarvitset todennäköisesti kaksiteholinssit, joilla ei tee yhtään mitään, - kuten minä niin monesti olen saanut todeta.

Tämän blogin tarkoitus on aivan sama kuin kattilalla, jossa on kansi päällä ja se kiehuu. Mitä silloin teet? Otat tietysti kannen pois ja laitat levyä pienemmälle, ellet täysi idiootti ole.

Tämä on minun tapani kertoa elämästä, tunteista, onnistumisista ja niistä takapakeista.

Kiva, kun liityt seuraani. Yhdessä on aina kivempi tehdä matkaa. Ei pelota aivan yhtä paljoa :)