Hyvä Nainen

Hyvä nainen

on hillitty

Ei pidä itseään erityisenä

Osaa käyttäytyä

On nöyrä

Ei sano koskaan mielipidettään

Kiertää vaikeat keskustelut ympäripyöreillä mitäänsanomattomilla vastauksilla

On ahkera

Hoitaa kotinsa loistavasi

Ei kitise 

Ei valita

Ei arvostele

Ei juorua

Kehuu muita

Kannustaa 

Pyytää aina anteeksi

Ajattelee aina parhainpäin

Itkee yksinäisyydessä

Nielee pettymyksensä

Jaksaa vaikka ei jaksaisikaan

On sitkeä

Antaa

itsensä muiden puolesta

Unohtaa kaltoin kohtelun

Rakastaa

Rakastaa

Rakastaa

Kuolee huomaamattomana

Lumipesty

Isännyys on usein ihmetellyt, että miksi möngin niin syvällä?

Olisiko helpompaa kulkea vähän kevyempiä latuja?

Tämä seuraava juttu tapahtui eilen, mutta alkoi viikko sitten.

Viime viikonloppuna kävimme mökiltä hakemassa mulle jotain pikku tarvikkeita mun taideharrastustani ajatellen.

Mökkitietä ei ollut aurattu. Sitä riittää noin 1000 m. Eli mun normiaskelluksella sen 1000 askelta.

Mutta se toinen, jonka kanssa olin, tepsuttelee pikkutöpötyksiä. Joku muukin oli töpötellyt kenties kerran tuon 1000m.

Lunta oli tosi paljon. Aluksi se ei tuntunut missään, niinkuin mulla on usein tapana ajatella elämästä ja kaikista haasteista, mutta kun piti vielä se toinen 1000m vetää, ennenkuin pääsi maantielle, niin kyllä meinas Sinikan tyttöä alkaa tuskastuttaa.

Ajattelin siellä keskelllä sitä valkoista untuvaa, että tilaan kohta taksin mut hakemaan. En enää ota ainuttakaan hörppäystä tuohon tuhannenkin  jalan alla muljahtelevaan lumeen. 

Silloin palautui mieleeni menneen kesän hauska tapahtuma, kun oikeasti menin taksilla sinne määränpäähäni, jossa se uurastuskohde sijaitsee.

Oli ihan kiva jutella kuskin kanssa niitä näitä. Hänkin oli kova juttelemaan. Matkan puolessavälissä (500m) laitoin merkille, että taksikuski hiljeni hiljalleen. Viimein hän kysyi, pääseekö määränpäässä kääntymään ? :)))

Siitä päätellen, ei edes kesäkeli ole paras mahdollinen saapua autolla mökille.

Pääsin kuin pääsinkin takaisin ihmisten ilmoille sieltä lumenseasta. Jaloissa, mutta erityisesti takapuolen lihaksistossa, jos sitä nyt voi noin ylevästi kutsua, tuntui kiva pikku retki umpihangessa.
Seuraavana aamuna se sitten vasta tuntuikin.

Viikko oli melkein vierähtänyt tuosta edellä selittämästäni varsinaisesta tapahtumasta, poislukien rönsyilyn viime kesään.

Menin edeltä lämmittämään saunaa ja vesiä, että voidaan mennä hiukan fiilistelemään monen kuukauden tauon jälkeen.

Puolisko oli soittanut tuona menneenä lauantaina traktorikuskille ja pyytänyt häntä avaamaan tien.

Minä olin käsittänyt, että tie olisi auki. Vailla ainuttakaan ahdistavaa ja upottavaa lunta.

Saavuin tienviitan kohdalle, joka kertoo  osoitteen löylyttelylle. What?  Umpihanki!!

Ajoin suoraan naapurin pihaan. Sattumoisin Mr naapuri oli ulkona. Selitin tilanteen. Hän oitis soittamaan aurausmiehelle ja kehotti häntä välittömästi  auran varteen.

Naapuri kyllä vihjaili, että ei ehkä tule heti.. joten päätin lähteä tarpomaan umpihangessa otsalamppu päässä, joka jatkuvasti putosi silmille.

Yllättäin hetken päästä alkoi kuulua ikäänkuin isomman koneen ääni. Traktorihan se sieltä. Kääntyi vieläpä juuri sille kinttupolulle, jossa ähkin.  

Minä säikähdin, että nysse ajaa pian mun päälle, joten ampaisin sivuun. Yritin päästä mahdollisimman kauaksi tiestä, ettei se järkyttävän  suuri kones teilaa mua.

Olin reisiäni myöden lumen valloittama. Mulla oli kumisaappaat, joten arvata vaan voit, että lunta meni myös kenkien sisään.

Ihme ja kumma, olin vahingossa valinnut sen puolen, jolle lumilinko ei linkoa lumiaan.

Kun traktori oli kohdalla, se pysähtyi ja ovi avattiin. Mies huuteli mulle kysymystä, tuunko kyytiin?

Tottakai!!

Ilmanmuuta!!

Sepä oli kokemus. Mun ensimmäiseni. Ison traktorin kyydissä, jossa oli 19 vaihdetta. En ole kyllä ollut koskaan aikaisemmin minkään itseään traktoriksi kutsuvan kyydissä, vaikka kohta mulla ne 50kirjopyykit ovatkin.

Kuski avasi mulle ystävällisesti oven määränpäässä. Kiitin kohteliaasti.

Sitten alkoi mun urakkani. Kotapataan tuli, joka on ulkona, lunta sisukset täyteen, kiuas lämpenemään ja kaiken välissä tarpomista yli reiden syvässä lumessa. Pudotin kaksi kertaa puhelimenkin umpihankeen. :) Kun olen perusteellinen luonteeltani, täytin kaikki mahdolliset sangot ja saavit lumella ja kannoin ne ylimmälle lauteelle lämpenemään, että varmasti riittää vesi.

Savujen tuprutessa pienillä iltatorkuilla kotona ollut hlö saapui paikalle. Hän alkoi kerätä risuja lumesta. Sytytteli nuotiota.

Minä  taas hikihatussa ja otsalamppu silmillä, pyyhe päässäni, koska olin unohtanut pipon kotiin, suoritin omaa sprinttiäni ulkona sijaitsevan padan ja saunamökin kiukaan välillä.

Jossain vaiheessa se tuhannen otsalamppu sanoi virtasopimuksen irti....

Pimeässä hapuillen onneksi löysin sijaisen päähäni.

Olin jo tuossa vaiheessa hieman närkästynyt siitä, ettei se toinen ymmärtänyt pahemmin tulla tekemään niitä "miesten" juttuja, mutta kun minä oon kysymyksessä, puhun itsekseni ja teen niin paljon ja nopeasti kuin vain ikinä.

Saunaan ehdin, kuten yleensäkin, ensimmäisenä.. Olin jo melkein valmis, kun tämä toinen saapui. Siinä kohtaa sappi jo sen verran kiehui, että itsekseni ajattelin tulevani yksin ja kaikessa rauhassa. Että oikeen päätän nautiskella löylyttelystä, enkä vitsit soikoon aina pyytele mielessäni anteeksi olemassaoloani.

Mikä kumma mussa on oikeen vikana, kun pitää jatkuvasti yrittää olla kuin ei olisikaan?

Ei tämänkokoista eikä ikäistä, eikä pituista saa näkymättömäksi :))

Olin seuraavan yön ja oon ollut tämän kuluneen päivän sitten niin maan perusteellisen kipiä. Joka paikkaa kolottaa ja jomottaa.

Pääkin oli vähän tuas päivän suus kipiä ;)

Mutta ei oo enää

Eiköhän se lumipesu tehnyt tehtävänsä ;)

Sen pituinen se ;)

Oma maailma

Kun katsoo tuota kuvaa, huomaa maailman, jossa elämme, olevan pyöreä.

Se tuo minulle - mennäkseni suoraan asiaan - mieleen sen, ettei mikään ole ehdotonta.

Että aina asioista voi keskustella. Voidaan päästä eri näkökantoja edustavien ihmisten kanssa sopuun ja molempia miellyttävään ratkaisuun. Oletko kuullut sanaa kompromissi :)

Elämässä usein on tehtävä sellaisia ratkaisuja, jotka eivät todellakaan tunnu mukavilta itsestä, mutta kun miettii lopputulosta ja antaa itselleen luvan rehellisesti miettiä kaikkia mahdollisia näkökantoja, on valmis antamaan periksi omasta ajatuksestaan, jota oli pitänyt autenttisena. Vaikka se tekisi kuinka kipeää myöntyä vaikeaan, mutta lopputulokseltaan on ajan kanssa paras mahdollinen ratkaisu siinä elämäntilanteessa.

Olen ollut viime päivinä hieman hämilläni suhteessa itseeni ja suhteessa kirjoittamiseeni ja niihin ateljee tekeleisiini. Ateljeeksi kutsumme pilke silmäkulmassa hallia, jossa on rakennustarvikkeita ja joiden käyttöön minulla on lupa ja opastus.

Siksi tunnen olevani puusta pudonnut, koska olen saanut sellaista palautetta, että kuvittelen olevani kuuluisa kirjailija, joka suoltaa kuin liukuhihnalta järkeviä ajatuksia. Myös sellaista vinkkiä on tullut, että elän jossain ihme maailmassa. Omassani.

On annettu ymmärtää, että en ole edes koulutettu korkeasti, mikä on totta, mutta tämä vastapuoleni antaa siis ymmärtää, etten ole oikeutettu julkaisemaan mitään. Koska en ole mitään.

Nämä ovat minut pysäyttäneet.

Onko niin, että koska olen minä, ei minulla on osaa eikä arpaa tuoda julki ajatuksiani?

Onko niin, että koska en ole mikään enkä mitään, minun on oltava hiljaa?

Onko niin, koska en ole suorittanut taideopintoja, ohitan vauhdilla kaiken, mikä viittaa esittävään taiteeseen?

Onko niin, ettei viisikymppinen osaa tehdä sanoitusta räppiin englanniksi?

Onko niin, ettei hän saa käyttää kekseliäisyyttään?

Onko niin, että olen hullu?

Kenties he ovat oikeassa.

Ystäväni kenties he tietävät.

He todellakin tietävät, mikä on tavallisinta käytöstä naiselta.

He tietävät, kuinka fiksut naiset elävät.

He käyvät kuntosalilla ja ovat kiinnostuneita ulkoisesta olemuksestaan.

He tahtovat muotia yllensä.

He haluavat näyttää upeilta.

He vaativat kaiken näyttävän täydelliseltä.

Mutta kerronpa sinulle

Minulla on oma maailma

Minun maailmassani rakastetaan Sinua sellaisena kuin olet.

Ilmastossani huokuu rakkaus

Hengität lähelläni kiinnostusta sinua itseäsi kohtaan.

Tunnet että välitän sinusta oikeasti

Pyydän sinua katsomaan minua silmiin

Halua kuulla mitä kykenet kertomaan.

Yritän niistä vähistä sanoista saada mielessäni muodostumaan sen viestin, jota tahtoisit kertoa, mutta koska olet liian estynyt, sinä et vain kykene,

Minun maailmassani sanattomuus ja hiljaisuus ovat myös puhetta.

Mutta arvaapa mitä?

Hiljaisuuden ja sanattomuuden kuuntelemiseen ja lukemiseen ei kykene tutkinnoilla.

Siihen tarvitaan taipuisa sydän.

Sydän joka taipuu

mutta ei katkea :)

Ole varuillasi seuraavalla kerrala ;)