Levykutosella

Levykutosella
Ajatuksia elämästä

tiistai 29. toukokuuta 2018

Erakoitumisen merkit




Olen pohdiskellut pidempään omaa elämääni, sosiaalisia ystävyyssuhteita, vuorovaikutusta ja ajatusten vaihtoani.
Kaksi vuosikymmentä pois työelämästä alkaa tulemaan ulos kuten esimerkiksi paise sormessani muutama viikko sitten.
Edelleen se kiusaa. Täytyy jatkuvasti varoa, ettei se tökkää mihinkään.

Tämä Parkinsonin tauti laittaa tietyt rajoitteet, koska olen herkkä ja sisimmältäni tosi arka, olen alkanut välttää liikkumista paikoissa, joissa on ihmisiä. Pelkään ylittää suojatietä, koska kerran jäin niin pahasti pysähdyksiin keskelle suojatietä, että sen ylittämiseen tarvitsen todella paljon keskittymistä ja päättäväisyyttä.

Mielelläni en esimerkiksi pese autoa muiden nähden, koska en halua sääliä välillä heikon ja huteran olemiseni vuoksi.

On helppo sanoa, että ei tarvitse välittää muista ja että et vaan puhu liikaa.
Siihen ihmisten välttelyyn on tarjoutunut  minulle keinoja monta monta monta. Minua joku sanoo pelle pelottomaksi, koska keksin kaikkea.

Kauppaan meneminen ruuhka-aikaan on kielletty, etten vahingossakaan näe tuttuja, joille puheripulisena puhun liikaa ja sitten jålkeenpäin harmittaa.

Olen keksinyt että eihän ole mitään estettä sille, että käyn ostoksilla silloin, kun netissä näkee, että
on hiljaista.

Somepäivitykseni ovat nykyään aikaansaannoksistani. Jos osaat lukea käänteisesti kirjoituksiani, päättelet kuten asia on, että olen aina yksin.

Tiedostan tätä kirjoittaessani, että tämä on valtavan riskialtista printtiä.

Tiedätkö, että on hurjan surullista avautua tälläisestä asiasta? Tunnustaa maailmalle, että pikku hiljaa on täysin yksin.

Mutta se luonne, mikä minulla on, iloitsee jokaisesta pienestäkin hetkestä ihan kenen tahansa ihmisen seurassa. Vaikka pultsarin.. kunhan joku kommunikoi ... no toki on eriyishenkilöitäkin olemassa, joiden seuraan kaipaisin  suunnattomasti ja joiden lähellä koen olevani ainutlaatuinen ja tärkeä.

Jotka saavat minut onnelliseksi. Nauramaan . Mielestäni nauru on yksi hoitavammista asioista, joita
ihmiselle voi tapahtua.  Yksi juttu siinäkin on kuulemma: että nauraa hillitysti,, ei huomiota herättävästi.

Meillä on tuolla maaseudulla, mutta lähellä sosiaalista elämää, sellainen hehtaarin juttu. Sinne kuulemma tulisi tulla asunto, jossa olla onnellinen.. tämä on nyt sitä mun ironiaani. Mulle ei merkitse mitään mikään ulkoinen vaan sisäinen tasapaino on kaiken a ja o. Sitä toivoisin niin kovasti saavani.

Tulla olevaksi, olevaksi ihmisille, jotka sanovat välittävänsä.
Mutta onko välittäminen ehdollista, sitä en tiedä.

Mua ahdisttaaa koko hehtaari. Se on mörkö, joka kuiskii että minä menen sitten sinne unohdettujen heppujen joukkoon, jotka ovat kuin puskasta pöllähtäneet, hiuksissaan puun oksia, kädet ja jalat  naarmuilla ja lian kanssa ruskettunut iho.
He ovat unohtaneet myös käytöstavat.
Pusikoissa siellä kaiket päivät möyrin. Onneksi on jäykkäkouristus voimassa.
Mutta mitäs mulle ja mun tunteille keksittäis?

Sanovat että onhan auto, jolla mennä. On on! Kerran viikossa käydä kaupassa.
Voithan käydä kyläilemässä .
Kyllä voin tyhjissä kodeissa, joissa perheenjäsenet ovat joko töissä tai koulussa.
Voithan mennä eläkeläisten päiväpiireihin. EN VOI. EN HALUA😂
Voit osallistua hyväntekeväisyysjuttuihin.
Voisinkin mutta mun hyväntekeväisyyteni  on esim. auttaa siivouksessa silloin kun saan sydämelleni ihmisen.

Toisekseen tahdon olla vapaa kuin taivaan lintu. Haluan mennä minne mua kuljetetaan.

Mutta se hehtaari ihan oikeasti pelottaa. Lakkaanko olemasta? Tuleeko minusta näkymätön ?
Muistaako olemassaolooani kukaan?

Tätä blogia kirjoitan siksi, että ehkä joku ajattelee.. vaikken sanojasi kuulekaan.
Eikä yksinäisen ääni edes kuulu kuin omiin korviin..



keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Mikä se on ?



Mikä se on

Sitä ei voi pakastaa
Se ei ole vakuumipakkauksessa
Eikä myöskään säilyke peltipurkissa
Kuivaelintarvikkeeksi ei voi kutsua hyvällä tahdollakaan

Se ei ole makeaa
Ei suolaista
Hapanta
Käynyttä
Eltaantunutta

Se on tuore
Joka aamu uusi
Nautittavaksi tarkoitettu juuri nyt

Pöytävarauksia ei oteta vastaan

Se on
Tämä hetki
Mahdollisuus
Etuoikeus
Olla juuri näin

Kiittää siitä, että olet
Rohkaista ja rohkaistua
Elämään
Olla kiitollinen
Mitä tämä päivä tuo tullessaan