Mitä jää?

Mielessäni on jo pitkään ollut elämän katoavaisuus. Sekunnit, minuutit, tunnit, vuorokaudet, viikot, kuukaudet, vuodenajat, vuodet ja vuosikymmenet seuraavat toisiaan.

Usein katson taivaalle ja mietiskelen, että mitä sitten ihan oikeasti tapahtuu, kun tämä loppuu?

Mistä tai miten ihmeessä olen alkanut olemaan?

Miten lakkaan olemasta?

Syntymästäni en muista mitään, mutta todella varhaisesta lapsuudestani erittäin paljon. Muistan talon, jossa asuimme. Muistan neuvolan yläkerrassa asuneen ihanan Lyyti-mummon, jonka luokse piti nousta kapeita ja jyrkkiä, valkoisia portaita pitkin. Siellä tuoksui omenoilta.

Muistan myös meidän auton. Minulla on siitä kuvakin. Liitän sen myöhemmin.

Muistan myös toisen paikan, jossa pienenä asuimme. Se oli mummolan pihatupa. Yksi huone ja makuusoppi. Äiti on ollut aina todella siisti - kuten isäkin. Kaikki oli aina järjestyksessä ja puhdasta.

Isä oli töissä puusepänliikeessä.

Meillä oli sellainen pienehkö, mitaltaan kenties 30cm pitkä radio. Nähtävästi isä oli tehnyt seinään tason, jonka päällä radio oli. Riittävän ylös asennettu, ettemme veljeni kanssa siihen yltäneet.

Äiti kuunteli aina radioa. Hän pitää edelleenkin valtavasti musiikista. Veren perintöä kenties, koska osa minua hengittää musiikin kautta.

Kello neljän aikoihin radiosta tuli liikenneradio, tai vastaava. Silloin tiesimme isän tulevan pian kotiin.

Uudessa tuvassamme, kuten sitä vuonna 1972 kutsuttiin, talon lattia oli vielä sementillä. Minua nelivuotiasta ei sementtilattia häirinnyt, vaan seisoin pienellä jakkaralla ja esiinnyin

vanhemmilleni ja veikkaan, että taisi olla setäni vaimo myös kuuntelemassa. Lauloin mekko päällä ” sant Pauli ja reeperpaan, sinne veri vetää uudestaan”.

Toisen laulun muistan olevan ”Tom Tom to rom Tom Tom ”.

Olen joskus kertoillut vanhemmilleni muistissa olevia asioita. He ovat ihmetelleet, kuinka voin niin varhaisesta ajasta muistaa.

Kenties siksi, että ne ovat olleet onnellisia.

Tottakai nyt kun on aikaa pohtia kaikkea, mitä on tapahtunut elämässäni, ovat hyvät muistot nousseet mieleen. Toisaalta  minua harmittaa suunnattomasti se, etten käynyt lukiota loppuun. Yksi vahva toiveammattini olisi ollut psykologi.

Minua on aina kiinnostanut valtavasti ihmisen sielunmaisema ja sen liikehdintä. Mielen tunnot ja nykyään erityisesti syyt niihin käyttäytymisiin, kuinka ihmiset toimivat eri tilanteissa. Miksi he reagoivat omalla tavallaan. Miksi kommentoivat tai sitten ovat hiljaa.

Kuinka jonkun voi olla vaikeaa antaa toisen ihmisen koskettaa?

Miksi parisuhteessakin saattaa olla esteeellisyyttä osoittaa fyysisesti se, että toinen ihminen on tärkein?

Mitä tekee sinusta estoisen?

Minä koen usein olevani liiankin avoin ja reipas. Olen kuullut olevani hyvällä tavalla hassu.

Mitä sinä luulet, että sinusta jää, kun täältä lähdet?

Eräässä kirjassa kerrotaan siitä kauniisti.

Siinä sanottiin hautausmaan olevan täynnä toteutumattomia unelmia....

Millaisen maalauksen ajattelet jättäväsi jälkeesi?

 Onko siinä kirkkaita vai tummia sävyjä vai molempia sopivassa suhteessa?

Luuletko maalauksesi olevan abstrakti vai esimerkiksi maisema vai kenties muotokuva?

Jos se on muotokuva, oletko onnellisen näköinen, tyytyväinen, surullinen vai kenties iloinen?

Entäpä jos sinä olisitkin sävellys?

Millainen teos olisit?

Olisiko se jousipainotteinen, urkujen säveliä, pianonpimputusta, akustinen kitarasävellys, sähkökitara, saksofoni, huilu vai mikä ajattelet olevasi?

Seuraavana kysyn sävellajiasi...

Kuulemmeko toiveikasta vai surullista musiikkia?

Mutta entäpä kirja?

Millaista sinua olisi lukea?

Pitkästyisinkö?

Saisinko uskoa ja toivoa huomiseen?

Runo!

Oletko riimitetty, 

vai hapuilevia ajatuksia sinne sun tänne

siellä sun täällä?

Minä tahtoisin olla leima sydämessäsi.

Sellainen leima, joka on jättänyt sinuun lähtemättömän muistutuksen siitä, 

että 

vaikka tiedät minun suruni, 

vaikka tiedät minun pelkoni,

vaikka tiedät heikkouteni,

vaikka tiedät tunteikkuuteni,

vaikka olet nähnyt kyyneleeni,

vaikka olet nähnyt ilon silmissäni,

vaikka elämäni on aikamoisia haasteita rastilta toiselle,

vaikka olen halunnut kuolla,

silti olen elänyt.

Olen elänyt koko sielullani, hengelläni, voimallani, rakkaudellani, antaumuksellani, mielelläni,

Olen antanut itsestäni sinulle palan.

Olen antanut sinulle palasen taivasta, 

minussa niin heikossa ja pienessä.

että se kantaa sinuakin

Se kantaa sinut yli kaiken.

Se kantaa sinut sinne, missä jäljelle jää 

iankaikkisuus