Kuuletko?

Kuuletko ? Mitä pitäisi kuulla? Kuulen kaiken, mitä puhutaan. Totta sekin, mutta on paljon muitakin ääniä, kuin puhutut sanat. "Olkaa hiljaa ja huutakaa", tapaa isäni joskus sanoa.
Minä kuulen paljon kaikenlaista. Kuulen sadepisaroiden ropinan ulkona. Kuulen tuulen huminan.

Olen kuullut paljon kaikenlaisia arvosteluita, ihmettelyä, itkua, naurua ja rohkaisuja.
Juoruja en mielelläni kuuntelisi. Minusta on aina parempi ottaa kaikki kissat pöydälle ja kohdata asiat kasvotusten.

Musiikkia olen kuullut ja kuunnellut todella paljon. Rakastan musiikkia. Mitä elämä olisi ilman nuotteja? Aika tylsää, sanon minä.

Parasta ehkä kaikesta on kuulla oman sydämensä ääni. Sen kuulee, kun kuuntelee. Se ei ole sidoksissa aikaan, paikkaan eikä siihen, pystytkö kuulemaan korvillasi.
Siihen tarvitaan sydäntä.

Olen askarrellut muutamia Usko Toivo Rakkaus valoja. Niitä voi laittaa ikkunoihin esimerkiksi joulua odotellessaan. Ne tuovat mukavaa tunnelmaa.

Olen terveyteni puolesta ollut niinsanotusti "heikolla hapella" jo jonkin aikaa. Meillä on jalkojen kanssa varmaan hieman samanlainen tilanne, kuin tässä yhteiskunnassa, että porukka ei oikein puhalla yhteen hiileen. Toinen sählää toiseen suuntaan, toinen toiseen ja se kolmas ei sitten yhtään mihinkään. Minun jalkani ovat viimeaikoina olleet tuo viimeinen: ei mihinkään suuntaan. Mieheni on saanut muutamia kertoja antaa työntövauhdit, että pystyn jatkamaan tallustamistani. Näillä pelimerkeillä tässä kohtaa olen valinnut kotiinjäämisen. Ei tunnu mieltäylentävältä saada katseita osakseen. Eriasia olisi, jos tietäisin heidän katselevan minua siksi, että olen kaunis.

On ollut ihan mukava puuhastella noiden askartelujen parissa. Olen antanut itselleni vihdoinkin anteeksi sen, että olen todella hidas. Se ei haittaa, kun olen voinut tehdä puuhastelua istuen. Aika on kulunut kuin siivillä. Olen luonteeltani intohimoinen. Minulla on palava halu saada asiat valmiiksi.
Tänäänkin heräsin jo seitsemältä ja lopetin ilta seitsemältä. Ihan hyvä, että mies sai nukkua. En pitänyt meteliä. Enkä kuunnellut edes radiota.

Parasta kaikessa kuitenkin on ollut se, näkyvän valmiin askartelun lisäksi, että olen kuunnellut.
Olen antanut ajatusten tulla ja mennä.
Olen tutkinut sydäntäni.
Olen tutkinut, mitä se minulle puhuu.

Usko: uskon, että kaikella on tarkoitus. Uskon, että minä en ole syntynyt vahingossa. Uskon, että minua kuuntelee ja rakastaa Jumala, Kaikkivaltias taivaan ja maan Luoja. Uskon, että olen saanut syntini anteeksi. Uskon, että kaikki selviää kuitenkin. Mikään ei koskaan ole jäänyt kesken.

Toivo: niinkauan kuin on elämää, on toivoa. Toivo on minulle sitä, että on mitä odottaa. Huomenna asiat näyttävät jokatapauksessa jo helpommilta. Toivo on mielestäni myönteistä asennetta elämään. Uskoa siihen, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus ja toivo parempaan. Aina se ei ole materiassa mitattavissa, vaan minä olen toiveikas, vaikka olenkinn sairas eikä miehelläni ole tällähetkellä töitä. Toivo on minulle elämänasenne. Silloin kun toivoni alkaa huveta, tulee joku rakas läheiseni apuun. Saan kuulla lohduttavia ja rohkaisevia sanoja ja jälleen jatkan matkaa. 

Rakkaus: rakkaus on minulle sitä, että kelpaan tällaasnansa. Juuri näin heikkona ja vajaana kuin olen.
Rakkaus on äidinrakkautta. Vaikka lapseni tekisi mitä ja olisi kuinka sitä ja tätä ja ei olisi niin eikä näin, minä rakastan. Rakkaus on minulle alitajuisia öisiä valvomisia, tunteita ja onneen pakahtumisia. Joskus se on myös ollut itkuisin silmin murheeseen nukahtamisia. Rakkaus on minulle lapseni tuoksu, hymy, katse ja halaus. Se on myös sitä, että puhelin lähettää viestin:"onko ruokaa?", tai että toisessa viestissä lukee: "rakastan sua".

Kuinka usein kuuntelet sydäntäsi?
Milloin olet viimeksi totellut sitä ääntä, joka ajatuksissasi on ?
Kokeilepa joskus. 
Minä olen oppinut kuuntelemaan. Se on jotain aivan uskomattoman hienoa ja upeaa. Mieleen saattaa tulla ihminen, asia ja tilanne. Olen oppinut, että silloin on viisasta toimia. Usein on tuntunut hullulta järjellä ajateltuna, mutta kun olen totellut, olen ollut juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

Me ei eletä yksin. Tarvitsemme toisiamme.
Mistä sinä tiedät, kuinka paljon sana lähimmäisellesi merkitsee?
Se voi olla hänen maailmansa myönteisesti kääntävä ylösalaisin.

Tahdotko kuulla?

Tähän loppuun laitan mun ajatelman, jonka olen joskus todella raskaassa elämäntilanteessa kirjoittanut.


LILJAT 10.2.2005

Liljat ovat kauniita
Kuin hohtava talven puhdas hanki
Pakkasyön kirkkaat tähdet tummaaa taivasta vasten

Linnun viserrys pitkän talven jälkeen
Puusaunan vieno tuoksu kesätuulessa suven lauantaina
Lapsen nauru äidin sylistä

Ruoan tuoksu nälkäisen nenään
Puhtaat lakanat 
Pesty minä

Sielu vailla surua
Sydän ilman murhetta
Mieli vapaana lentoon

Itketyt kyyneleet kuivina juovina poskillani
Sana joka lohdutti

Liljoja maljakossa
Pellavaisella liinalla
Tuvassa johon ikkunasta leikkii aurinko

Suoraan kohti
Keskelle tupaa
Siihen juuri
Maljakkoon

Liljoihin

Löytyi lisää aiheeseen sopivaa materiaalia arkistosta... :)

Elämä 23.1.2004

Elämä
Sinä mysteerinen sana!
Pidät sisälläsi kaiken, mitä kaipaan
Maistut siltä, mitä toivoisin
Maistut siltä, mitä en tahtonut
Olet sitä, mitä en odottanut
Olet sitä, mitä en tiennyt
Kuulostat toiselta, mitä olet


Tässäkö se on ?
Tätäkö?
Näinkö?


Elämä


Hymyilen itselleni
Sisälläni soi
Luojalle kiitos elämästä
Kiitos siitä, että saan etsiä - ja löytää

Tiedän, että kaikki on mahdollista
kaikki
Jos annan elämän sisältäni tulla ja vallata
Kun annan iloni pulputa
Kun uskallan rohkeasti ottaa haparoivat, horjuvat askeleet
kohti valoa, 
kohti


Elämää


Ei kaikki ole vielä ohitse
Paljon on värikkäitä, naurun ja kikatuksen päiviä
Yhdessä jaettavaksi
Sanotaan, että jaettu ilo on kaksinkertainen


Tule !


Saanko tarttua käteesi?
Lähdetään yhdessä
Niin on paljon turvallisempaa



Elämä