Levykutosella

Levykutosella
Ajatuksia elämästä

tiistai 17. marraskuuta 2015

Miehet



Mikä tekee miehestä miehen?
Meidän perheessä se tarkoittaa, jos ihan perusasioista lähdetään, että on omat pesuaineet.
Tuo kuva on epätarkka, joten siitä ei erotu hyvin tekstit, ei ainakaan näillä minun silmälaseillani..

Värit kertovat paljon. Mustaa ja sinistä sekä äkäisen keltaista näyttää noissa miehille osoitetuissa pesuainepakkauksissa olevan.

Varmaan syynä on se, että moni mies on värisokea ja lukutaidoton .. ainakin kauppareissulla ja silloin, jos täytyisi omin neuvoin löytää jotain kaapista.
Eihän kaapeista normaalisti tarvitse mitään ottaa. Joku muu ottaa asiat ja tavarat ja aineet esille.

Erään kerran kävi niin, että yläkerran wc:sta oli vessapaperi ollut todella pitkään loppunut.. kuukausia , jos oikein muistan.

Heitin villin kysymyksen sille henkilölle, jonka huone on yläkerrassa. Kysyin tietääkö hän, missä meillä pidetään vessapapereita? Ei tiennyt ! Joku oli tehnyt sen hänen puolestaan.
Sama on joskus ruoanlaitossa. Miehet eivät löydä ensiksi välineitä ja toiseksi kaikki aineet ovat heidän mielestään joko hukassa tai loppuneet.
Meillä sen voi päätellä siitä, että paprikajauhetta ja currysekoitusta on tosi monta pakkausta. Jauhettua mustapippuria voisin alkaa jaella. Se menee omaan piikkiin. Hätäisenä olen heittänyt kärryyni musta- sanalla alkavan pussin sen kummemmin tarkistamatta. Olisi pitänyt olla kokonaisia.

Miehestä tekee miehen se, että mies tekee mitä tahtoo.
Jos ei huvita, voi keksiä jotain viihtyisämpää tekemistä.

Miehet ovat taitavia tekemään "tarpeellisempia töitä". Niitä ovat kaikki sellaiset minun mielestäni joskus turhat touhut.

Miehestä ei tee miestä se, miltä mies tuoksuu. Vaikka olisi kuinka Bossin tuoksua niin ei auta, jos on vellihousu.

Joskus tulee itsestäni mieleen, että kuinkahan paljon minussa on miehisiä piirteitä... En millään muotoa koe olevani prinsessatyyppiä.

Elämässä on tullut joskus todettua, että minusta löytyy enemmän "munaa" kuin monesta mieheksi kutsutusta henkilöstä.

Kuulin joskus, että miehet riisuvat naisia katseellaan. Minäkin olen joskus tehnyt niin katsellessani miehiä * tunnustus *
Aina kakku ei todellakaan ole yhtä kaunis ilman verhousta kuin mitä päällepäin saattaisi luulla.

Joskus tulee `silmäiltyä` hyvissä fiiliksissä, mutta sitten iskee kuin lega päähän: "haloo, ne on vain hyvinistuvat farkut, joissa on just sopivat leikkaukset" :)

Inhottavaa huijausta!
Naisilla on lupa laittaa toppinkeja rintoihin, mutta miesten tulisi olla naturelliellejä.

Onko ulkonäköönsä keskittyvä mies epävarma itsestään?
Miksi miehelle on tärkeää olla lihaksikas?

Miehen tekee  mielestäni sellainen tuki ja turva, johon nainen voi nojata. Jonka luona saa olla pieni sisäisesti.
Miehen tekee vastuunottaminen muistakin kuin vain itsestään. No, siitä on hyvä kuitenkin lähteä, että ottaa vastuun itsestään ja sen jälkeen läheisistään, jotka asuvat samassa osoitteessa.
Miehen tekee se, että lapsi voi sanoa: "mutta mun iskä...". Isä on ollut lapselle esimerkki, josta hän ottaa hyvässä oppia.

Mielestäni sellainen mies on oikea miesten mies, joka ei turhia vaatteilla koreile siinä mielessä, että hän on sinut itsensä kanssa olipa yllä frakki tai työtakki, kirpparicolleget tai muotifarkut.
Mies on se, joka on parhaimmillaan omassa ilmaisessa asussaan :D .

Miehestä tekee miehen se, että naiset niitä hinkuu ja sitten ne niistä vinkuu ;)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

luona lupa olla pieni sisäisesti. niin kaunista-niin totta:)

Vuokko Haapoja levykutosella kirjoitti...

Kiitos. Vapauttavaa, eikö totta 😊