Hauras

Huh huh, nyt se on sitten perustettu. Oma paikka, missä voi kertoa mietteistään.
Hieman pelottaa. Kuinka osaisi olla fiksu ja filmaattinen ja kertoa asioita niin, ettei kukaan loukkaantuisi?

Laitoin ulkovaloja. On niin pimeää. Yksi valosarja on saapumassa matkansa päähän. Olin asetellut mieluisasti valot ulos ja kytkin pistokkeen jatkojohdon päähän, mutta mitään ei tapahtunut.

Onneksi minulla oli otsalamppu. Pimeässä olisi ollut todella haastavaa löytää syy siihen, miksei valot pala. Syy oli todella yksinkertainen: toinen johdoista oli mennyt juuresta poikki.

Näytti siltä, että se on kulunut ja olihan se jo ruosteisenkin näköinen.
Tökkäsin irronneen pään kiinni juureen ja heti punaiset valot kiviaidan päällä alkoivat iloisesti loistaa.

Olen tottunut käyttämään aika usein teippiä korjaamiseen - tai ohutta askarteluun tarkoitettua rautalankaa-.  Tällä kertaa osui ensimmäisenä teippi käteeni.

Lompsin hankisissani, vaikkei lumesta ole tietoakaan, virtajohdon luokse ja otsalampulla yritin virittää varovasti johtoa paikoilleen teipin avulla.

Ei onnistunut.

Asettelin varovasti johdon maahan sellaiseen asentoon, jossa jouluvaloni  loistaa. Mutta siihen ei saa missään tapauksessa koskea eikä liikuttaa. Kerroin sen miehellenikin.

Kuinka usein meidän elämämme on yhden liitoksen varassa? Jos jotain pientäkin muutosta tapahtuu, niin me sammumme.

Elämä on hauras. Ihminen on rakennettu niin monesta kerroksesta. Saattaa olla niin, että on eletty ja loistettu, mutta ei ole tultu ajatelleeksi, että olen  kokonaisuus.

Tai sitten on matkan varrella tullut asioita, jotka ovat haurastuttaneet meitä. Emme ole välittäneet, vaikka meitä on kohdeltu tai olemme itse kohdelleet itseämme huonosti.

Kun tulee tarpeeksi huonoja asioita ja sellaista, mikä kuluttaa meidät rikki, me hajoamme.

Onneksi on ihmisiä, jotka välittävät ja rakastavat meitä silloinkin, kun olemme epäkunnossa. Uskovat meihin ja rohkaisevat, että kyllä kaikesta selvitään. Sinä olet korvaamaton.

Olen kiintynyt sinuun.

Tahdon nähdä valosi, en anna kanssasi periksi. Menemme yhdessä. Sinulla on käyttöä ja sinua tarvitaan.

Itselläni yksi monista rohkaisuista, joita olen saanut, tapahtui eilen tätini luona. Siinä muutaman kyyneleen purskautin tulemaan, juotiin teetä, juteltiin ja sitten pelasimme aika syvällistä peliä, jossa piti kertoa kuvien avulla mitä kokee ja tuntee.
Tätini rohkaisi perustamaan blogin.

Illalla - yöllä - päätin ottaa homman hoitooni ja näin se sitten on totta.
Totta on myös se, että en tiedä itsekään, mitä vierailullani tapahtui, mutta aivankuin jotain olisi auennut pääni sisällä.
On jotenkin helpompi ajatella.. kuin olisi päälaki auki :)

Mutta siis, rakkaus lähimmäistä kohtaan on arvokasta.
Sinusta saattaa tuntua yhdentekevältä kertoa hyvä asia ystävästäsi hänen itsensä kuullen.
Mistä tiedät, kuinka arvokasta se on hänelle?

Hauraskin voi toimia.