Tänään

Me olemme jälleen yhdessä.
Hiljaisuus ja ajatukset.
Tänäänkin saamme tehdä mitä huvittaa.
Mutta vielä - ainakin jonkin aikaa - me vain olemme. Emme tee yhtään mitään.


Me olemme edelleen yhdessä. Minun hiljaisuuteni ja ajatukseni. Ympärillä kuuluu ääniä, mutta ne eivät tunkeudu yksityiseen tilaani.

Muualla tapahtuu toisissa tiloissa. Vanhus saateltiin turvallisempaan paikkaan, jossa hänen ei tarvitse niin kovin huolehtia aivan kaikesta yksin.
Mutta hänen maailmaansa joku pääsee sisälle ainoastaan hänen omalla luvallaan.
Kenties hän valitsee sen tutun tilan, omat ajatuksensa ja hiljaisuuden.

Vuosia itseään kasvattanut ja juurillaan kilpaa sään ja muiden puiden kanssa ravinnostaan taistellut kaunis mänty kaadettiin.
Ne menivät häpeilemättä!
Lupaa kysymättä
Lähestyivät aivan iholle.
Ottivat moottorisahan.
Katkoivat terävällä ja äkäisellä äänellä poikki kaiken.
Kaiken mikä oli kasvanut ja selvinnyt.

Hiljaisuudessani ja ajatuksissani mietin niiden klapien lämmön olevan lohdullista ja jäätä sulattavaa juuri siinä tulessa, jonka joku toisessa tilassa sytyttää.
Niin se vaan on.


Tänään olemme olleet suhteellisen rauhallisia ja  noudattaneet tuttua ja turvalliseksi testattua toimintamallia, nimittäin olemme olleet -  voisi sanoa - ajattelematta ei yhtään mitään.

Olemme tästä kovin tyytyväisiä. Minä ja hiljaisuuteni. Olemme hyvilläni, koska liika mietiskely aiheuttaa joskus syvää ahdistusta. Se tekee meidät levottomaksi. Emme kykene olemaan aloillamme emmekä rauhoittumaan. Silloin on vaikea olla kotona, koska seinät tuntuvat kaatuvan päälle.
Nytkin tuo kellon tikitys ärsyttää, mutta yritän häivyttää sen äänen pois mielestäni.

Huokaan.

Olin eilen saattelemassa viimeiselle matkalle henkilöä, jonka maisen matkan päättyminen kosketti minua kaikkein eniten. Koin syvää ajan katoavaisuuden ja ihmisen pienuuden kosketusta omassa sisimmässäni ja hiljaisuudessani. Se ei ole pelottavaa, vaan kaunista. Kauniiksi tunteen tekee se, että hän lähti ikuisuuteen rauha sydämessään. Rakkaidensa saattelemana. Tilit niin sanotusti  selviksi tehtynä. Asiat puhuttuina ja  valmistautuneena viimeiseen henkäykseen.

Ei!! Ei koskaan lähtö ajasta ikuisuuteen ole meille, jotka jäämme ikävöimään, ei se ole helppo eikä kivuton hetki. Mutta hänelle, jonka aika on, se on rauhan hetki.

Olen hiljaisuudessani jutellut ääneti, että millainen ollee minun viimeinen tilaisuuteni? Tietääkö kukaan, kuka minä olin?
Tunsiko joku, kuinka minä tunsin?
Itkikö joku niin kuin minä itkin?
Iloitsiko joku niin aidosti kuin minä?
Tiesikö joku kuinka syvästi tunsin kaiken ihmisyyden, rakkauden, surun, ilon, pettymyksen, kivun, sairauden ja toivon?
Näkikö kukaan minun herkkää syvintäni?
Sitä joka totesi että, mitä lähempänä olet sisintäsi, sitä lähemmäksi uskallan.