Lumipesty

Isännyys on usein ihmetellyt, että miksi möngin niin syvällä?

Olisiko helpompaa kulkea vähän kevyempiä latuja?

Tämä seuraava juttu tapahtui eilen, mutta alkoi viikko sitten.

Viime viikonloppuna kävimme mökiltä hakemassa mulle jotain pikku tarvikkeita mun taideharrastustani ajatellen.

Mökkitietä ei ollut aurattu. Sitä riittää noin 1000 m. Eli mun normiaskelluksella sen 1000 askelta.

Mutta se toinen, jonka kanssa olin, tepsuttelee pikkutöpötyksiä. Joku muukin oli töpötellyt kenties kerran tuon 1000m.

Lunta oli tosi paljon. Aluksi se ei tuntunut missään, niinkuin mulla on usein tapana ajatella elämästä ja kaikista haasteista, mutta kun piti vielä se toinen 1000m vetää, ennenkuin pääsi maantielle, niin kyllä meinas Sinikan tyttöä alkaa tuskastuttaa.

Ajattelin siellä keskelllä sitä valkoista untuvaa, että tilaan kohta taksin mut hakemaan. En enää ota ainuttakaan hörppäystä tuohon tuhannenkin  jalan alla muljahtelevaan lumeen. 

Silloin palautui mieleeni menneen kesän hauska tapahtuma, kun oikeasti menin taksilla sinne määränpäähäni, jossa se uurastuskohde sijaitsee.

Oli ihan kiva jutella kuskin kanssa niitä näitä. Hänkin oli kova juttelemaan. Matkan puolessavälissä (500m) laitoin merkille, että taksikuski hiljeni hiljalleen. Viimein hän kysyi, pääseekö määränpäässä kääntymään ? :)))

Siitä päätellen, ei edes kesäkeli ole paras mahdollinen saapua autolla mökille.

Pääsin kuin pääsinkin takaisin ihmisten ilmoille sieltä lumenseasta. Jaloissa, mutta erityisesti takapuolen lihaksistossa, jos sitä nyt voi noin ylevästi kutsua, tuntui kiva pikku retki umpihangessa.
Seuraavana aamuna se sitten vasta tuntuikin.

Viikko oli melkein vierähtänyt tuosta edellä selittämästäni varsinaisesta tapahtumasta, poislukien rönsyilyn viime kesään.

Menin edeltä lämmittämään saunaa ja vesiä, että voidaan mennä hiukan fiilistelemään monen kuukauden tauon jälkeen.

Puolisko oli soittanut tuona menneenä lauantaina traktorikuskille ja pyytänyt häntä avaamaan tien.

Minä olin käsittänyt, että tie olisi auki. Vailla ainuttakaan ahdistavaa ja upottavaa lunta.

Saavuin tienviitan kohdalle, joka kertoo  osoitteen löylyttelylle. What?  Umpihanki!!

Ajoin suoraan naapurin pihaan. Sattumoisin Mr naapuri oli ulkona. Selitin tilanteen. Hän oitis soittamaan aurausmiehelle ja kehotti häntä välittömästi  auran varteen.

Naapuri kyllä vihjaili, että ei ehkä tule heti.. joten päätin lähteä tarpomaan umpihangessa otsalamppu päässä, joka jatkuvasti putosi silmille.

Yllättäin hetken päästä alkoi kuulua ikäänkuin isomman koneen ääni. Traktorihan se sieltä. Kääntyi vieläpä juuri sille kinttupolulle, jossa ähkin.  

Minä säikähdin, että nysse ajaa pian mun päälle, joten ampaisin sivuun. Yritin päästä mahdollisimman kauaksi tiestä, ettei se järkyttävän  suuri kones teilaa mua.

Olin reisiäni myöden lumen valloittama. Mulla oli kumisaappaat, joten arvata vaan voit, että lunta meni myös kenkien sisään.

Ihme ja kumma, olin vahingossa valinnut sen puolen, jolle lumilinko ei linkoa lumiaan.

Kun traktori oli kohdalla, se pysähtyi ja ovi avattiin. Mies huuteli mulle kysymystä, tuunko kyytiin?

Tottakai!!

Ilmanmuuta!!

Sepä oli kokemus. Mun ensimmäiseni. Ison traktorin kyydissä, jossa oli 19 vaihdetta. En ole kyllä ollut koskaan aikaisemmin minkään itseään traktoriksi kutsuvan kyydissä, vaikka kohta mulla ne 50kirjopyykit ovatkin.

Kuski avasi mulle ystävällisesti oven määränpäässä. Kiitin kohteliaasti.

Sitten alkoi mun urakkani. Kotapataan tuli, joka on ulkona, lunta sisukset täyteen, kiuas lämpenemään ja kaiken välissä tarpomista yli reiden syvässä lumessa. Pudotin kaksi kertaa puhelimenkin umpihankeen. :) Kun olen perusteellinen luonteeltani, täytin kaikki mahdolliset sangot ja saavit lumella ja kannoin ne ylimmälle lauteelle lämpenemään, että varmasti riittää vesi.

Savujen tuprutessa pienillä iltatorkuilla kotona ollut hlö saapui paikalle. Hän alkoi kerätä risuja lumesta. Sytytteli nuotiota.

Minä  taas hikihatussa ja otsalamppu silmillä, pyyhe päässäni, koska olin unohtanut pipon kotiin, suoritin omaa sprinttiäni ulkona sijaitsevan padan ja saunamökin kiukaan välillä.

Jossain vaiheessa se tuhannen otsalamppu sanoi virtasopimuksen irti....

Pimeässä hapuillen onneksi löysin sijaisen päähäni.

Olin jo tuossa vaiheessa hieman närkästynyt siitä, ettei se toinen ymmärtänyt pahemmin tulla tekemään niitä "miesten" juttuja, mutta kun minä oon kysymyksessä, puhun itsekseni ja teen niin paljon ja nopeasti kuin vain ikinä.

Saunaan ehdin, kuten yleensäkin, ensimmäisenä.. Olin jo melkein valmis, kun tämä toinen saapui. Siinä kohtaa sappi jo sen verran kiehui, että itsekseni ajattelin tulevani yksin ja kaikessa rauhassa. Että oikeen päätän nautiskella löylyttelystä, enkä vitsit soikoon aina pyytele mielessäni anteeksi olemassaoloani.

Mikä kumma mussa on oikeen vikana, kun pitää jatkuvasti yrittää olla kuin ei olisikaan?

Ei tämänkokoista eikä ikäistä, eikä pituista saa näkymättömäksi :))

Olin seuraavan yön ja oon ollut tämän kuluneen päivän sitten niin maan perusteellisen kipiä. Joka paikkaa kolottaa ja jomottaa.

Pääkin oli vähän tuas päivän suus kipiä ;)

Mutta ei oo enää

Eiköhän se lumipesu tehnyt tehtävänsä ;)

Sen pituinen se ;)