A5

Katson ulos ikkunasta. Viidennessä kerroksessa vieressäni elämän yllättämä nuori äiti.

Hänen vieressään elämän kolhima nainen katsoo ulos iltaan kääntyvää maisemaa. Auringon säteet valaisevat  sateen jälkeen silmiin siintävää kaupungin horisonttia.

Kipua! Laulaa Lauri Tähkä, sen minä tunnen tässä hetkessä.

Se leijailee kuin usva ruudun takana täällä isossa sairaalassa.

Leijailee toivona huomenesta.

Toisessa huoneessa jäähyväisten lähettäjänä.

Niin se elämä kulkee: ei aina kysy

Ehkei se uskalla kysyä.

Kuka antaisi luvan elämälle kulkea omia pilvien matkoja? Niitä joista ei saa otetta

Olisi vain luotettava 

Että siivet kantavat