Pusikossa

Toista? Päivää pusikossa. Oon aatellut, ettei pöllömpi paikka. Saa olla omiensa seurassa.

Kavereiden ekosysteemi tosin menee nyt sekaisin, kun koteja kaatuu. 

Sellaistakin sattuu. 

Sitäkin, että ihmisenkin ekosysteemit menee uusiin puihin.

Siksi näen parhaaksi olla hiljaisuudessa.

Miettiä tuota lahoa koloa, jonka  jollain konstilla toivoisin eheytyvän.

Sitä on niin vuosia nakerrettu ja lahotettu, mutta minkäs oot voinut, kun oot paikalles sattunut kasvamaan. Siihen ovat juuret levittäytyneet . 

Siihen ne pirulaiset ovat iskeneet. 

Lahottaneet millä milloinkin.

Sellainen laho on hyödytön.

Hädin tuskin viittii nähdä vaivaa pilkkoa ja yrittää sytykkeeksi.

Laiska jättää paikalleen.

Odottamaan kovia tuulia, jotka tuon heikon lopulta nujertavat.

Syysmyrskyjä odotellessa kuitenkin toivoisin jonkun näkevän, rakastavan sisältä niin haurasta, näkevän välittävän ihmisen läpi.

Että ottaisi ytimen syliinsä.

Että pitäisi niin kauan kunnes kyyneleet loppuvat.

Mutta ottaisi toisenakin päivänä lähelleen 

Että rohkaisisi 

Että kuuntelisi 

Että ymmärtäisi

Uskallanko pyytää;?

Rakastaisi 

Myrskyissä koeteltua, sisältä lahoa 

Niin rikki ettei uskalla tulla nähdyksi 

Kuin olisin itse aiheuttanut 

Häpeä 

Epäonnistuminen 

Luulisi että noinkin vahva puu olisi terve.

Mutta ei. Ulkonäkö pettää, jos katsot kaukaa.

Jos rohkenet lähestyä

Näet syvän surun 

Hiljaisuuden

Yksinäisyyden