Uimaan!

Uimisen sanotaan tekevän hyvää. Erityisesti uimista suositellaan liikuntarajoitteisille, koska vesi itsessään kannattelee. Vedessä pystyy periaatteessa suorittamaan vaikka liikuntaharjoitteita ja venytyksiä huomattavasti helpommin kuin ilman veden turvaa.

Itse sain edellisellä kerralla kuitenkin tosi hyvän opetuksen. Ei kannata mennä voimakkaiden vesiputousten alle, jos on selkälihakset täysin jumissa. Minä en tosin tiennyt, että niin jumissa olivat, ennenkuin vasta seuraavana aamuna, jatkuen koko kuukauden. Yöpäivystys tuli tutuksi ja voimakkaat kipupiikit .. ;)

Tuota maaliskuista uimareissua ennen en ollut käynyt pulikoimassa hallissa moniin vuosiin. Saattoi olla 15-20 vuotta :) Mulla nimittäin olisi ollut tarjota työpaikaltani ostamiani henkilökunnalle tarkoitettuja uimalippuja, mutta ne olivatkin muuttuneet antiikiksi. Kuten minäkin. Selkänikin.

Kävin nyt toistamiseen tämän vuoden aikana juuri äsken kokeilemassa onneani. Nähtäväksi jää, olenko huomenna selkäkipuinen. Kävin kurkkaamassa ovenraosta niitä vesiputouksia, mutta onnekseni oli niin paljon ihmisiä, etten rohjennut hapuilla mukaan. Tyydyin perinteiseen kuntouintiin ! :D

Kommelluksilta en tälläkään kertaa välttynyt nimittäin aivan kuin tervetuliaisiksi sekoilin pukukoppien kanssa. Mulla oli se muovikello ranteessa ja pyyhe päällä. Olin siis menossa pesutiloihin. Jotain tahdoin vielä tarkistaa, joten tarjoilin rannettani ovelle. Mitään ei tapahtunut. Hätäännyin hieman, koska se pyyhe, joka mulla oli, ei ollut mielestäni riittävän suuri miettiessäni mahdollista henkilökunnan hakemista apuun.

Huikkasin lähellä olevalle rouvalle ja pyysin häntä myös apuun  katsomaan, mikä kumma on, kun ei aukea?
Yritimme oikein naisvoimalla... Saimme ihmeeksemme kopin oven auki. TYHJÄ!!!
Olimme väärällä ovella. Siellä, missä minun varastoni oli, paloi se punainen valo merkiksi varatusta. Olihan siellä lattialla myös mun saappaat, mutta enhän mä niitä hokannut. Rillitkin kopin sisällä.

No, nyt oon kotona.

Tuosta uimisesta mulle jälleen tulee kaikenlaista syvällisempää mieleen.
Olen uinut - voi sanoa- melkein vuoden aika intensiivisesti niissä teoksissani, joita olen flow-tilassa tuottanut. Se on ollut antoisaa aikaa, kun ei muutakaan tekemistä, joka minua kiinnostaa, ole ollut.

Melkein kaksi viimeistä viikkoa olen uinut  teosten maailmassa ja ne ovat avautuneet  minulle täysin yllättävällä tavalla. Olen vieläkin hieman pyörällä päästäni, kuinka ihminen on tehty mielenkiintoisesti ja mitä ihmisen sisältä löytyykään, kun uskaltautuu uimaan.

Suuren kiitoksen ansaitsevat työkaverini. Ihmiset, jotka ovat tulleet näyttelyyn ja joiden kanssa olemme vaihtaneet ajatuksia. Minä sain hyvän tiimin kokoon. Onnekseni tiimiläiset tulivat sopivalla tempolla näyttelyyn, että sain rauhassa keskittyä ja uida heidän kanssaan.

Tässä hetkessä koen jotenkin tyhjäksi oloni. Nyt ei olekaan enää mitään "tekemistä". Ei minua kiinnosta niin paljon nuo pyykit, jotka voisi jos viitsisi, viedä omille paikoilleen. Pianhan sitä omat vaatteensa, mutta kun se ei riitä... niitä olisi silti vielä laittamatta paikoilleen.

Sukeltaminen oikeassa elämässä ei ole minun juttuni. Mulla menee vettä nenään. Mun pitää aina pitää toisella kädellä nenästä kiinni. Silmätkin pidän tiukasti kiinni.

Kelluminen on hauskaa. Siitä nautin. Uimahallissa se tosin on hieman arveluttavaa, koska en ole siellä yksin. Kelluessani minä rentoudun. Annan koko itseni vain levätä veden kannateltavana.

Kunpa osaisin tässä elämässäni antaa veden kannatella. Päästäisin pingottamisesta ja suorittamisesta irti. Olisi niin paljon helpompi olla.
Voisin näistä kaikista sukellusmietteistänikin päästää irti. Mutta miten se tapahtuu? Kirjoittamallako?

Onneksi osaan kuitenkin uida. Rintaa. Mutta sitäkin uin kuulemani mukaan pääsääntöisesti käsieni voimalla. Voimaa kyllä totisesti on.

Jos ui liian paljon, ei sekään ole hyväksi iholle. Ei ainakaan kloorivedessä. Eikä liian suolaisessa vedessä.

Makea vesi on parasta. Se kotijärvi. Siellä on hiekkapohjaa ja kivan matalaa tosi pitkälle... kuinka mieleni alkaa kaipaamaan syntymäkotiini.

"Isä, tahtoisin uida tutussa vedessä.. mutta aina se ei ole mahdollista. Kiitos siitä, että osaan uida. Kiitos siitäkin, että uskallan kellua ja nautin siitä.
Kiitos Isä, että pidät minusta niin huolta etten huku. Etten tukehdu näiden mietteiteni kanssa. Kiitos siitä, että saan kirjoittaa. Kiitos siitä, että moni muukin osaa uida. Kiitos hengenpelastajista. Aamen ".