Tarinaa 2

Maljakkoa kauniisti kehystävät valkovuokot olivat hellän huolenpidon unohduksessa, toisen maailman äänien vallattua ihmisen koko mielen, kirjaimellisesti masentuneet.
Enää eivät auringonsäteetkään saaneet niitä nostamaan itseään loistokkaaseen ryhtiinsä, joka olisi tuottanut iloa kukkasten vaikutuspiirissä oleskeleville.

Tässä tapauksessa kyse on ainoastaan minusta, joka katselin kaunista asetelmaa,  eihän täällä muita asu! Eikä käy...
Kyllä pientä harhaanjohtamista voin lukijalle tarjota. Ei hänen tarvitse tietää koko totuutta?

Toisen maailman äänet olivat todellakin vallanneet ihmisen mielen. Pahat äänet. Huoli. Pelko.

Nyt kirjoitan noista toisen maailman äänistä, hän puntaroi. Haluan kirjoittaa ensinnäkin siksi, että saan päätäni johonkin ruotuun. Edes johonkin marssijärjestykseen.
Toisen maailman äänet. Sen niminen laulu on Exitillä. Laulun tekstistä, jos oikein muistan, tarkoitetaan hyvää ihmisen elämään tuottavia `ääniä`.

Hyvät äänet saavat elämässä aikaan tasapainoa, turvallisuutta, onnea ja rauhaa. Luottamusta onnelliseen tulevaisuuteen.
Rakkautta ja kunnioitusta perheenjäsenten välillä ja ehdotonta kaikkensa tekemistä niiden eteen, jotka tähän kokoonpanoon kuuluvat.

Hyvät äänet ovat sellainen taustamusiikki kodissa, että siellä on hyvä olla. Se soi hiljaa mutta turvallisesti. Siellä ei tarvitse pelätä yhtään mitään ja sen tahdissa tietää ihan varmasti olevansa rakastettu ja hyväksytty.

Tämäpä on haastavaa kirjoittamista. On tauon paikka. En lähde huoltoasemalle, vaan yritän tällä kertaa saada aikaan hyvät sumpit. Viimeisiä kahvinjämiä kaataessaan suodatinpussiin hän huomaa tympääntyäkseen, että tänään ei enempää saa ainakaan tässä osoitteessa kofeiinia. Kaikki on loppu slut, niinkuin virta tuossa toisen maailman äänessäkin.

Pahat äänet tulevat salakavalasti. Eiväthän ne voi tulla kovalla metelillä ja rytinällä! Silloinhan ihminen havahtuu välittömästi valmiustilaan ja alkaa torjua ääniä. Ihminen, jolla on siihen mennessä ollut elämä järjestyksessä. Muussa tapauksessa hiljaa hiipiville, villasukissaan sipsuttaville pahan houkutuksille, pelolle, ahdistukseen ja huolelle annetaan hetki kerrallaan.

Teot alkavat totuttelusta, periksi antamisesta ensimmäisen kerran toisensa jälkeen. Pahojen äänien tuomaan hetken mielihyväntunteeseen totutaan. Ihminen on luotu niin, että hän pyrkii onneen ja tasapainoon. Joskus eletty elämä kaikkine surullisine kokemuksineen ajaa tuohon pahan kiristysotteeseen.

Minusta tulee käskytetty. En pääse irti, enkä tiedä enää edes haluankokaan, koska olen tottunut olooni. Yhden tiedän todeksi: jos tekisin päätöksen päästää pahan äänen pois elämästäni, niin silloin olisi kysymyksessä täysin itseni itselleni aivan rehellisesti, puhtaan peilin edessä, kirkkaiden valojen loisteessa, aivan jokainen tunniste olisi nähtävänä siitä, mitä ja mikä olen nyt.

Täytyy jälleen pitää pieni tauko, hän ajattelee miltei jo itsekin aivan konkreettisesti ahdistuneena.
Hän on näinä viime päivinä alkanut ottamaan takkinsa henkarilta, joka painavana pomppana on armottomasti jättänyt henkarin jäljet olkapäihin. Aivan kuin kiusaksi, todisteeksi laiskasta hallitsijastaan, joka ei välitä eikä rakasta itseään edes sen vertaa, että ulkoiluttaisi kaikista lähintä ihmistä, - itseään...

Ulkona on tänään poikkeuksellisen viileä sää, mutta henkaripomppa suojaa kyllä kiitettävästi, hän onnittelee itseään näppäristä ajatuksistaan, vaikka kukapa niistä olisi kiinnostunut, kun itsekseni ajattelen. Täytyy todellakin ottaa asiakseni näpytellä talteen näitä kivoja keikauksia ja jälleen hän hörähtelee itsekseen. Minähän vallan hirnaannun! Sitten ilme muuttuu vakavaksi, koska hampaatkin alkavat narskua. .. ehdoton viesti siitä, että olisi hankkiuduttava oikeiden ihmisten pariin. Voisin vaihtaa sellaisia kevyitä ajatuksia. .. enkä kääntäisi joka kerta peltoa niin syvältä ihmisen sielua, etten enää toista kertaa pääse treffeille.