Levykutosella

Levykutosella
Ajatuksia elämästä

tiistai 12. syyskuuta 2017

Tarinaa


Sumussa

Joskus hän tuntee elävänsä sumussa. Yrittää päästä eteenpäin vaikkei näekään eteensä. Silloin hän yksinkertaisesti luottaa siihen, että ovathan muutkin selvinneet; selvinneet ja selvinneet. Kuka mitenkin ja miten milloinkin, hän pohdiskelee.

Hiukset ovat kostuneet. Kohta  vaatteenikin ovat kosteat. Ellen ehdi ajoissa kotiin, kastuvat vaatteeni läpimäräksi ja se tietää saikkua. Nyt juuri, kun on niin kiirettä,  kulkija harmitttelee pimeässä ja sankassa sumussa.

Kaduilla ei näy ihmisiä. Ovat jo lämpimissä ja kuivissa kodeissaan. Minun elämäni on niin erilaista kuin muiden, etten näe päivänvaloa kuin niinä harvoina vapaapäivinä, jos jaksan nousta auringon kanssa samaan aikaan. Harvoin jaksan. Olen niin väsynyt, että velvottomuus antaa luvan ottaa univelkoja takaisin.
Kukapa minua kaipaisikaan? Ainut, joka minut muistaa, on postipoika. Hänkin tekee vain työtänsä.

Uni oli ottanut vallan sumussa kulkeneen ja itsensä läpimäräksi kostuttaneen ahertajan. Hän oli nukkunut niin makeasti, että tyynyliina oli aamulla kostea. Olen kuolannut!  Hymy nousi kasvoille ja iloinen mieli valtasi koko huoneen, johon aurinko paistoi suoraan ja kirkkaasti, vaikka hän ei ollut aikoihin ehtinyt edes uhrata pienintäkään sadepisarankokoista turhautunutta ajatusta ikkunoidenpesulle.

Aamulääkkeet putoilivat käsistä lattialle. Harmitellen hän yritti niitä löytää kirjavalta vinyylilaminaatilta. Oli luullut käteväksi valinnaksi - ettei pöly näy - tottahan sekin oli, mutta asioilla on yleensä kaksi puolta, kuten nytkin. Ellet näe pölyä, et löydä myöskään pudonneita lääkkeitäsi, hän ajatteli.

Aurinko oli niin houkuttelevasti leikitellyt likaisen ikkunan pinnalla, että hän parin tunnin jälkeen tepsutteli tyylilleen ominaisesti ulos kauniiseen kevätsäähän. Tuntui hassulta nähdä muita ihmisiä. Hän on ollut niin pitkään ainoastaan töissä, joka sekin on niin itsenäistä tuottamista, ettei sosiaalista elämää juurikaan ole. En ehdi, hän tarkensi itselleen.

Noissa mietteissä, hieman pirteämmissä ja toiveikkaimmissa kuin aiemmin, hänen silmiinsä osuu maassa kauniisti kukkivat pikkuiset ilontuojat.
Nämä kevätkukkaset ovat kauniita, hentoja ja hauraita kukkasia. Hän iloitsee suuresta löydöstään eikä enempää harkitse, kuten hänen luonteeseensa tavallisesti kuuluu, vaan syöksyy poimimaan kimpun, jonka hän vie kotiinsa ja laittaa valkovuokot paraatipaikalle, johonkin sellaiseen kohtaan pientä koloani, johon näen mahdollisimman monesta kulmasta, hän päättää.

Askellukseen oli tullut huomattavasti enemmän vauhtia kuin alkumatkasta.
Liekö syynä käsissä polttava itsepoimittu kimppu, joka lupaa vähemmän sumua, mutta enemmän aurinkoa.



Kuuta haikeasti katselevat.
Mmm.. Kun oikein pysähdyn pohtimaan  toteamusta, hän pohtii virkistävän luontoretkensä jälkeen. Hän löysi kukkasilleen sopivan maljakon, joka on nyt juuri sillä paraatipaikalla.
Huoneessa leijailee uusi tuoksu. Hän on tyytyväinen.

Ihmisen on tärkeää saada kiintopiste, objekti asioille.
Konkreettiset objektit löytyvät toisille pankkitilistä, statusta pönkittävästä autosta tai - talosta plantaasilla, jos yleisimmät ensimmäisenä  mieleen tulevat  mainitsen, hän kirjoittaa ja välillä yrittää riisua hikisiä vaatteita pois yltään.
Taas ylivarustauduin. Käyn huolestuvan vähän ulkoilemassa. Pakko muuttaa tyylinsä, hän myöntää itselleen.

Kuuta siis oikeasti haikeasti katsovat sellaiset, joiden maailmaan mahtuu paljon enemmän kuin minkä silmä näkee.




Kuu on turvallinen ystävä.
Ei petä eikä jätä.
Jos sinulla on vilkas mielikuvitus, voit aivan vapaasti tietää kaikenlaisia kivoja asioita, joita tapahtuu kuun valvovan valon alla.
Niistä epämiellyttävistä asioista en halua mainita.
"Näin minä kirjoitan!
Sanokoot muut muuta. Ja piste ". Olenpa rohkea tänään. Johtunee happimyrkytyksestä.
Huulet pakostakin taipuvat hymyyn niin, että hieman liian laiha kahvi, jota hän oli hörppäämässä, valuu alas kaulaa myöden.

On tärkeää löytää tunne, että joku tietää minut.

Vaikka tietääkin, ymmärtää.

Etten ole täydellinen.
Edes joku on messissä...

Kaikkea minäkin kirjoitan ja annan näkyä ajatusten aakkosina. No, olisihan aiheesta vaikka romaaniin. Monta biisiä on löytänyt komppinsa kuutamosta. Ovatko olleet kuutamolla, hän nauraa  omille jutuilleen tai - ajatuksilleen - kun oikein pilkku viilataan.


Joku ihmeellinen huumorinkukkakin hänestä löytyy.
Hän näpyttelee edelleen.

Jos asiaa tarkastelemme lähemmin, on sekä maa, jonka ympärillä kaikki pyörii, aivan kuten joidenkin navan ympärillä pyöritään, pyöreä.
Sekä auringon että kuun sanotaan olevan pyöreitä.

Yhteenvetona siis pyöreät pyörivät pyöreän ympärillä

Mistään ei saa kiinni kunnolla, koska ne ovat niin pyöreitä.
Tekisi mieleni lisätä, että -ja niin kaukana.. Hän nauraa nyt kunnolla omille ajatuksilleen .

Nyt suihkuun ja sitten keksin jotain jatkumoa tälle mukavasti alkaneelle päivälle. Katse kääntyy maljakkoon..

Ei kommentteja: